Törmäsin aamukahvia juodessa But I’m a Human not a Sandwich -blogissa ihanan raikkaaseen blogihaasteeseen, jossa jaetaan rehellisesti arjen kuulumisia. Parasta!
Tämä haaste tuntui niin omalle jutulle, että siihen oli pakko tarttua.
Blogissa tulee yleensä jaettua ns. aikaa kestäviä juttuja, kuten vaikka hyötypuutarhan esikasvatuskokemuksia tai vaikka valokuvia kodin sisustuksesta. Itselle Instagramista (@villakotiranta) on tullut paikka jakaa arkisia pieniä hetkiä, kuten lasten kanssa touhuiluja tai kuvia päivän
lounaasta.
Molemmissa olen oma itseni ja kerron rehellisesti tilanteista ja kokemuksistani, mutta some-alustojen erilaisuus itsellä automaallisesti jakaa erilaiset jutut eri kanaviin.
Toki on asioita, jotka olen bloggaamisen aloitettuani ihan automaattisesti jättänyt blogin ulkopuolelle, kuten lasten yksityisasiat (flunssaa pahemmat sairastelut, kasvuvaiheet (pienemmän uhmakiukut ovat toki saattaneet tulla jostain julkaisusta ilmi…) tai edes lasten kokonimet), ystävien ja sukulaisten kuulumiset, entiset parisuhteet tai yksityiskohtaisemmat selitykset työstäni tai työnantajastani.
Mielestäni on asioita, joita ei tarvitse – eikä missään tapauksessa kannata – jakaa koko maailmalle, mutta se ei tee bloggaajasta epärehellistä.
Aitous bloggaamisessa ei tarkoita 100% läpinäkyvyyttä yksityisasioihin.
Silti ajattelin tarttua haasteeseen, sillä noiden itselleni asettamien yksityisyysrajojen sisäpuolella on ihanaa olla aidosti oma itsensä – myös blogimaailmassa!
Mutta niihin haasteen kysymyksiin!
Mitä oikeasti kuuluu?
Aika hiljaiseksi laittava kysymys.
Perinteinen suomalainen vastaushan tähän on tilanteesta riippumaton ’ihan hyvää’. Helposti ’mitä kuuluu’ on sellainen kevyt Small talk -heitto, johon ei aina ihan aidosti edes jaksettaisi kuulla rehellistä vastausta – sillä on vain niin helppo avata keskustelua, kun tapaa tutun tauon jälkeen. Syyllistyn tuohon itsekin.
Mitä siis ihan oikeasti kuuluu? No näin kuudennen pääsiäislomapäivän kohdalla voin todeta, että olen paljon levänneempi kuin viikkoihin. Toki kieltämättä odottelen jo huomista ja arkeen paluutakin hieman, sillä älyllistä haastetta kaipaa vastapainoksi näille Lego-leikeille ja kasvimaan tonkimiselle…
’Ruuhkavuosiarki’ on melkoinen kirosana, mutta tuntunut nahoissa kyllä jo tovin. Vasta yhtä lasta harrastuksiin työpäivän jälkeen autoilevana välillä vähän jo puuskututtaa, joten olen oppinut entisestään arvostamaan omaa isääni: lapsuudessani hän lähti aamuviideltä töihin kymmenien kilometrien päähän, jotta ehti kesälomani aikana aamukymmeneltä kotiin päivävapaalle, ajoi minut naapurikylälle harrastukseeni, siitä takaisin toiselle kylälle töihin ja illalla vielä heitti tuon lenkin hakien minut kotiin. Ja sama taas seuraavana päivänä. Hatunnosto!
Arjessa vauhtia pitää yllä niin Helsingissä oleva työ, nuo kaksi kakaraa, pyrkimys ehtiä (edes) kerran viikossa treenaamaan, tämä blogi, kesäkuntoon saatettava kasvimaa ja pihapiiri, kotikanala… Iltaisin, kun pää painuu tyynyyn, en kauaa ehdi edes harkitsemaan kirjan ottamista yöpöydältä…
Mutta toisaalta, vaikka välillä vauhti pistää puuskuttamaan, niin en osaisi ajatella elämääni erilaisena;
- Teen työtä, josta nautin, yrityksessä, jonka arvoihin samaistun – koen tekeväni työtä, jolla on merkitystä. Jopa ympäristölle globaalisti! En olisi uskonut tätä hakiessani aikoinaan ’rättialalle’.
- En osaisi kuvitella elämääni ilman rakkaita poikiani, vaikka he saavatkin minut aika ajoin aivan kierroksille (todella kauniisti muotoiltuna…) tempauksineen – he ovat tärkeintä koko maailmassa.
- Liikkua haluaisin useamminkin, mutta tällä hetkellä ei ole aikaa saati edes oikein energiaakaan vetää treenikamoja niskaan useamman kerran viikossa. Mutta tärkeintä ehkä onkin, että nautin tuosta kerrasta rakkaan lempilajini parissa – ja saan hyvää arkiliikuntaa lasten ja pihatöiden parissa.
- Blogi on sekä rakas harrastus, että sivutoiminen ammatti. Jos en bloggaisi Villa Kotirannassa, kirjoittaisin ja valokuvaisin jonkun toisen blogin parissa. Tämä on kanava luovuudelle.
- Kasvimaa, pihapiiri ja kotikanala – isoja elementtejä valinnassani asua maalla omakotitalossa. Ne vaativat työtä, aikaa ja paneutumista – ja antavat minulle parhaimmillaan meditatiivisen ZEN -tilan.
Yhteenvetona tekisi edelleen mieli siis todeta, että ’ihan hyvää kuuluu’, mutta ei sitä käy kieltäminen, että loma tekisi hyvää – siis ihan arjesta ja arjen askareista. Voi siis olla, että otan kesällä muutaman viikon blogiloman nyt ainakin… 😉
Mitä tapahtuu työrintamalla?
Aihe, josta harvoin somessa puhun, on työni. Työkaverini tietävät, että bloggaan, mutta en välttämättä tahdo blogini lukijoiden tietävän, missä olen töissä.
Olen ylpeä työstäni ja työnantajastani, mm. vastuullisuus (ympäristö, ihmiset…) ja kestävä kulutus ovat tärkeässä roolissa arjessani niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi tuotteilla, joita yritys tuottaa, on suuri merkitys niitä käyttäville ihmisille – ne voivat jopa pelastaa hengen! Siksipä todellakin koen, että teen työtä jolla on merkitystä.
Työrintamalla on meneillään monenlaista projektia – yksi roolini muiden muassa on projektipäällikkönä toimiminen erilaisissa hankkeissa. Lisäksi olen osana erilaisia projektiryhmiä, jotka tuovat mukanaan erilaisia pähkinöitä purtavaksi ja haasteita ratkottaviksi.
Siksi ehkä pidänkin työstäni; se pitää sisällään paljon uuden innovointia ja erilaisia ongelmanratkomistehtäviä – kuin suuria palapelejä, joiden osaset ovat maailmalla tai piilossa erilaisissa prosesseissa. Älyllistä haastetta ja projektinhallintaa. Ja tähän yhdistettynä esimiesrooli, joka pitää sisällään inhimillisyyttä, pehmeitä arvoja, opastamista ja valmentamista, rohkaisua ja tukemista, tulevaisuuden suunnittelua ja niitä ’paperihommia’ budjetista HR-asioihin.
Töissä ei ole kahta samanlaista päivää!
Parisuhde/perhe/ystävät?
Monesti olen miettinyt – ja miehellekin todennut – että ilman vakaalla pohjalla olevaa parisuhdetta, jossa on aidosti hyvä olla, olisi tämä korttitalo voinut horjua jo monet kerrat; kolmen vuoden hullu remonttiprojekti lähes kokonaan kahdestaan toteutettuna, vahvaluontoinen uhmapoika, joka vauvana jo kulki lempinimellä ’Raivo Hector’, uusioperhearjen kuviot kahden paikkakunnan välillä, molempien työt lähes tunnin ajomatkan päässä kodista, harvat kahdenkeskiset pakohetket arjen tohinoista – jos ei lasketa aamu 05:00 yhteiskahvihetkeä ja iltatuokiota, kun lapset ovat vihdoin nukahtaneet…
Joku minua fiksumpi totesi kerran, että joka ilta nukkumaan mennessä tekee päätöksen haluta herätä tuon toisen ihmisen viereltä seuraavanakin aamuna. Sellainen arjen onnellisuuden mittaustuokio päivän päätteeksi.
Rakastuminen on maailman helpointa, mutta rakastaminen on valinta, jonka tekee päivittäin.
Minä, näin kuudennen yhteisen vuoden kohdilla, olen edelleen niin onnellisessa tilanteessa, että on ilo ja onni herätä tämän kumppanin viereltä joka ikinen aamu.
Ihan joka ikisessä parisuhteessa on hetket, kun toinen ottaa sinua päähän. Ollaanpas nyt rehellisiä! Mies päästään suustaan sammakoita väsyneenä, minä otan nokkiini ja alan siivota kuin hullu. Siis oikeasti – minä puran kiukkuani aina siivoamiseen! Jos siis näet minut puunaamassa keittiön saareketta kuin viimeistä päivää, kannattaa antaa hieman välimatkaa…! 😀
Ja toisaalta minä ärsytän miestäni unohtamalla lautasen ruokapöytään, levittelemällä tavarani ympäriinsä ja lupailemalla siivota ne ihan kohta pois ja jättämällä keittiön altaan reunalle nuutuneet leikkokukat maljakossa niin pitkäksi aikaa, että ne alkavat haista – ja mies lopulta kiukuspäissään siivoaa jälkeni. Meillä mies on tarkempi asioissa ja minä enemmän sellainen taivaanrannanmaalari, joka unohtuu haahuiluunsa…
Kaksi vahvaa luonnetta, jotka osaavat pitää puolensa – ja pyytää anteeksi. Ja löytää myös kompromisseja.
Tiedättekö, mielestäni tyhmintä, mitä olen aikoinaan kuullut liittyen kompromisseihin, oli lausahdus; ”kompromissi on ratkaisu, jossa kaikki häviävät”.
…Siinäpä ajatusmalli, jolla ei rakenneta pitkää parisuhdetta… 😉
Matkat?
Suunnitteilla kesälomalle matka kahden kesken isomman pojan kanssa, näillä näkymin määränpäänä Barcelona.
Olemme pojan kanssa tehneet kahdenkeskisiä viikonlopun hotellipakomatkoja vuosittain Helsinkiin, mutta näin 11vuotiaan kanssa tekee mieli jo poistua hieman Etelä-Suomea kauemmaskin. Lisäksi poika on eskari-ikäisestä asti harrastanut englanninopiskelua koulun ulkopuolella, joten olisi mahtavaa päästä testaamaan opittuja taitoja ihan ’tosi toimissa’.
Töiden puolesta piipahdin juuri viime viikolla Unkarissa kaksi päivää ja järjestelen juuri toukokuulle neljän päivän vierailua Latviaan.
Työmatkat ovat valtavan palkitsevia – miten paljon voikaan oppia ja saada ajatuksia sekä inspiraatiota töihin, kun poistuu pääkonttorin ulkopuolelle! Ihan vain jo Suomessakin maakunnissa kollegoiden kanssa keskustelut tuovat aivan uusia näkökulmia asioihin.
Ja toisaalta työmatkat ovat suunnattoman raskaita – nyt kun rehellisiksi ryhdyttiin – sillä ne alkavat usein aamuvarhain, työpäivät venyvät helposti pitkälle iltaan, suurimman osan ajasta istut konttorilla, taksissa, lentokentällä tai hotellihuoneessa, puhut koko ajan itselle vierasta kieltä (sekin jo itsessään on muuten yllättävän kuormittavaa) ja olet koko ajan ’tuntosarvet ylhäällä’ kuulostellen, tulkiten päätellen ja ratkaisten. Päivän työmatkan jälkeen tarvitsisi melkein kaksi päivää lepoa asioiden käsittelyyn ja matkasta toipumiseen…
Harrastukset ja hyvinvointi?
Tulikin jo tuolla aiemmin todettua, että liikuntaa ehdin/jaksan harrastaa tällä hetkellä ainoastaan sen yhden kerran viikossa – toki tuolloin treenaankin sitten 1,5h aivan täysiä, nyrkkeilyä nimittäin.
Lahdessa asuessa harrastin liikuntaa todella aktiivisesti; kävin salilla, harrastin potkunyrkkeilyä, alamäkipyöräilyä ja BMX:ää. Juoksin lenkkiä ja jopa puolimaratonin.
Sitten muutin Mäntsälään, odotin pienempää poikaa ja kaikki räväkämmät harrastukset jäivät vanhalle paikkakunnalle. Toki synnytyslaitokselle lähtöön saakka kävin kuntosalilla, joogassa ja pilateksessa, mutta tein sen enemmän pakonsanelemana kuin puhtaasti intohimosta liikuntaan; raskausaikana painoa kertyi rapiat 20kg ja koko kroppa oli muutoksen alla niin kovilla, että ilman liikuntaa ja lihasten vahvistamista olisin ollut lähes liikuntakyvytön kipujen kanssa.
Nyt kipuilen ajanpuutteen, laiskuuden ja huonon omatunnon kanssa.
Tiedän, että näin neljänkympin lähestyessä pitäisi viimeistään taas aktivoitua tuohon liikuntaan, jotta kroppa jaksaisi työelämää vielä ne hurjat LÄHES KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA! …Huh….!
Inspiroi eniten/vähiten?
Eniten inspiroi kasvikuvastot, sillä hankinnassa taas iso liuta kasveja puutarhaan ja pihaan. Voisin myös viettää tuntitolkulla aikaa ihmetellen puutarhamyymälöiden valikoimia.
Vähiten inspiroi juuri nyt… Hmmm…. Siivoaminen? 😀 Ulkona on niin mahtava sää – onnistuin jopa polttamaan kasvoni lauantaina viiden tunnin ulkoilmapiknikillä – että kaikki sisällä vietetty aika tuntuu olevan tuskaa.
…Siispä heti tämän jutun valmistuttua suljen koneen ja suuntaan ulos rapsuttamaan kukkapenkkiä ja kitkemään kasvatuslavoja kevään kylvöjä varten!
Tällä hetkellä syön/katson/luen?
Tässäpä loistava hetki listata viimeisimmät Netflix -sarjat, jotka olen ahminut läpi ja joita suosittelen suuresti!
Jos siis etsit jotain katsottavaa, kannattaa tutustua näihin:
Ulkomaalaiset rikossarjat
- Marcella
- Case
- Quicksand
- Safe
- La Mante
- Parfyymi
- Loukussa
- Rajalla
- Tauko
Jännitys, stalkkaajia ja outoja ihmissuhteita
- You
- Dirty John
Dokkarit, ym
- Marie Kondo, kodit järjestykseen
- Madeleine McCannin katoaminen
Ja parhaillaan katselen mm. The Blacklist -sarjaa.
Mitä odotan?
Ehkä haasteen helpoin kysymys, johon voi vastata lyhyesti ilman minkäänlaista tarvetta selitellä – kaikki takuulla ymmärtävät miksi tämä:
KESÄLOMAA!
Tähän haasteeseen saa tarttua kuka tahansa – vinkkaattehan alle kommentteihin linkin, jos osallistutte omassa blogissanne, kävisin mielelläni rehellisiä kuulumia lukemassa – mutta ajattelin heittää haasteen ainakin Mansikkatilan mailla -blogin Tainalle ja kaimalleni Tsajut -blogiin.
*******
Ja muistutuksena vielä, että tänään (23.4.2019) on vielä mahdollista osallistua Nelson Gardenin lahjoittamien uutuussiemenien arvontaan täällä blogissa sekä Instagramissa klo 20:00 saakka. Tarkemmat osallistumisohjeet löytyy täältä: OSALLISTU!
