Syyskuu – miten ihmeessä olemme jo syyskuussa?!
Piipahdimme viikonloppuna koko perheen voimin vanhempieni luona Pohjois-Savossa, kotiin tuomisina lähes 10litraa pensasmustikkaa (joista lapset taisivat napostella jo pari litraa parempiin suihin paluumatkalla) sekä litra tyrniä talven varalle.
Sää suosi, ja koko porukan voimin poimimme marjat hetkessä sunnuntaisen aamuauringon lämmössä. Ei tuntunut tippaakaan syyskuulle!
Minun piti itse asiassa jo viime kuun lopussa laittaa jakoon tarinat kymmenen Instagram -kuvan takaa, mutta tuo pieni automatkamme sukuloimaan laittoi luonnollisesti järjestyksen hommille uusiksi. Luvassa siis vasta tänään, pari päivää syyskuun puolella, muistoja menneeltä elokuulta.
…Viime kertaisesta (heinäkuun) postauksesta poiketen jutun kuvat alkavat tällä kertaa kuun alkupuolelta ja jutun lopussa ovat elokuun lopussa julkaistut kuvat.
KUVA 1
Elokuu on arkeen palaamisen kuukausi.
Tänä vuonna uusia alkuja perheeseemme mahtui melkoisesti, sillä pienempi poika siirtyi perhepäivähoitajalta päiväkotiin kävelymatkan päähän, isompi poika aloitti aivan upouudessa koulussa viidennen luokan ja siinä sivussa myös mies aloitti uudessa työpaikassa!
Tuo oman kylän päiväkodin aloittaminen on ollut iso helpotus arkeemme, sillä etäpäivinä ei enää tarvitse lähteä erikseen autoillen viemään poikaa Mäntsälään, vaan saan itsekin pienen liikuntahetken pyöräillen tai hölkäten pyöräilevän pojan perässä.
KUVA 2
Innostuin ompelemaan uuden saumurin myötä lapsille vaatteita siihen malliin, että päädyin elokuussa myös perustamaan rinnakkais-IG -tilin, @UUSIO (Uusio_redesign), minne jaan jatkossa tuunausprojektejani.
Käsityöjuttuja tulee edelleen olemaan paljon @villakotiranta -tilillä, ei huolta, sillä vahvana osana arkeani – ja niin ollen eloa Villa Kotirannassa -ovat erilaiset käsityöprojektit!
Mutta miksi siis ostaa uutta, kun vanhastakin saa vielä ehdan?!
Tuo pienemmän pojan Mikki Hiiri -t-paita pyörähti kirpputorilta löydetystä, miesten L-koon t-paidasta, jonka hinta oli hurjat 0,50€. Pojan lempipaita kuulemma…
KUVA 3
Lupauduin jo tovi sitten Kotivinkin jomo -aiheiseen (= joy of missing out) haastatteluun ja yllätyksekseni juttu tuli minua vastaan lehtihyllyllä elokuun alkupuolella!
Kirjoitin blogiin jomoilusta juttua jo viime marraskuussa, ja Kotivinkille aiheesta kirjoittava toimittaja oli kyseiseen tekstiin törmännyt – ja otti minuun yhteyttä.
Tuosta lehtijutusta on tulossa erikseen vielä juttua blogiin, mutta en ole vielä saanut kyseisen artikkelin leiskoja kanssanne jaettavaksi ja siksi teksti vielä odottelee raakileena. Kyseinen lehti on jo poistunut myynnistä, mutta haluaisin jakaa koko artikkelin kanssanne, eli joudutte vielä tovin odottamaan.
KUVA 4
Elokuussa pääsimme vihdoin kunnolla tomaattien makuun – ja tätäkin tekstiä kirjoittaessa vieressäni on kulhollinen kirsikkatomaatteja omasta kasvihuoneesta.
Pienempi poika on hellästi hoitanut omaa tomaatintaimeaan – ensin ikkunalaudallaan, sitten kasvihuoneessa – ja tuo työ tuotti tulosta; pienemmän pojan taimi kasvatti kasvihuoneen suurimman tomaatin!
Tuo tomaatti oli suurempi kuin nyrkkini ja poika söi sitä pitkään ja hartaasti, rouskuttaen palasia kyljestä kuin omenasta.
Tomaattisato on tänä vuonna ollut huikea! Reilun 40 taimea ovat kaikki vieläkin näin syyskuun alussa täynnä punertavia raakileita, eli salaattitarpeita saadaan omasta pihasta vielä pitkän aikaa.
KUVA 5
’Joulua Aikaa, Joulun Taikaa’ – jo elokuussa näillä fiiliksillä…!
Mutta kun inspiraatio iskee, se ei katso vuodenaikaa. Sain nimittäin idean erilaisesta joulukranssista, ja jos meinaan saada sellaisen valmiiksi ennen joulukuun alkua, oli parasta tarttua heti toimeen!
En ole taitava kirjoja, harjoittelen vasta, ja erityisestä tämä aivan ohuella langalla kirjominen oli yllättävän haastavaa. Mutta olen tosi iloinen, että olen jo saanut tekstin valmiiksi – ja jopa ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Itse kranssi vaatii työstämistä, mutta siitä enemmän juttua joulukuussa niin blogissa kuin Instagramissa – tarkoitus olisikin saada tänä vuonna IG-joulukalenteri aikaiseksi pienin arvonnoin sekä erilaisin DIY-ideoin.
Sesonkia odotellessa siis…!
KUVA 6
Tämän kuvan takana ei ole mitään elämää suurempaa tilannetta, mutta olen monet kerrat palannut tähän kuvaan elokuun mittaan.
Jostain syystä olen omaan silmääni tässä kuvassa oikein erityisen seesteisen ja onnellisen näköinen.
Olimme tuona päivänä vapaalla pienemmän pojan kanssa ja lähdimme pienelle pyöräretkelle – poika pyörällä, minä hölkytellen perässä. Poika päätti ajaa kylän uimarannalle katsomaan, josko vesi olisi vielä uimalämpöistä, mutta perillä aallot löivät rantaa ja tuuli kohisi korvissa.
Istahdin rannalle puun runkoon nojaten ja katselin pojan touhuja. Siinä lapsen leikkejä valokuvatessa päätin kääntää kameran itseeni päin ja nappasin tämän kuvan.
Ilman meikkiä, tukka takussa – ja niin hyvillä fiiliksillä vapaapäivästä.
Näitä päiviä ja hetkiä lisää….!
KUVA 7
15. elokuuta 2019 – päivä, joka jää muistiimme hetkestä, jona pienempi pojistamme oppi kerta yrittämästä ajamaan polkupyörällä ilman apurenkaita!
Apurenkaiden kanssa oli ajeltu jo pitkään, mutta viime kesänä ei vielä rohkeus ihan riittänyt yrittää ilman apurenkaita. Tänä kesänä, 4,5vuoden iässä, otettiin apurenkaat VEKS, talutettiin polkupyörä urheilukentälle ja pehmoisella alustalla tuupattiin poika vauhtiin – ja siitä se lähti!
Hetken päästä hän jo kurvaili pyörätiellä ja oppi samaan vauhtiin myös lähtemään itse liikkeelle – mihin meitä vanhempia enää tarvitaan…?!?
Parasta tuossa hetkessä oli pojan oma yllättyneen riemukas ilme, kun hän tajusi onnistuneensa ja osaavansa! Hymy korvasta korvaan ja ilosta tuikkivat silmät.
KUVA 8
Pitkästä aikaa, melkeinpä voisi sanoa, että vuosien juhlatauon jälkeen, olimme vieraina ihanissa hääjuhlissa – koko perheen voimin.
Tuntuu, että hirmuisen vähän tällaisia juhlia enää näin neljänkymmenen ikävuoden lähestyessä tulee. Suurin osa läheisistä kun on mennyt naimisiin jo parikymppisinä ja osa vannoutuneita avoliiton kannattajia.
Tässä itse pian 37 vuotta täyttävänä ja elämästäni yhteensä reilut 15 vuotta kahdessa pitkässä avoliitossa eläneenä toteankin, että mietin avioliittoa nykyisin oikeastaan vain yhteisen sukunimen vuoksi.
Lapset ja pian viitisen vuotta yhteistä taloremonttia hitsaa kyllä parisuhdetta sen verran tiukasti yhteen, ettei siihen siviilisäädyn muutos avosta avioon enää vaikuta… 😉
Mutta häät ovat aina ihania juhlia – täynnä rakkautta, iloa ja onnellisia hymyjä. Hyviä juttutuokioita pitkien pöytien äärellä ja mahtavia hetkiä ystävien ja perheen kanssa. Parhaita iltoja!
Ehkäpä juuri ystävien kanssa vietettyjen juhlien vuoksi häiden viettäminen itseäkin hieman houkuttaa, mutta toisaalta mikseipä voisi juhlia yhtä hienosti vaikkapa kymmenvuotista yhteistä taivalta – ilman vihkimistä?!
KUVA 9
Pääsimme miehen kanssa viettämään pitkästä aikaa myös kokonaisen viikonlopun ihan vain kahden kesken.
…Koetin kovasti muistella, koska viimeksi olisimme olleet tällä tavoin kaksi yötä ilman lapsia ja muistin ainoastaan pienen irtiottomme Tallinnaan vuosia sitten… Eli jo aikakin!
Meillä oli hyvissä ajoin jo hieno suunnitelma, että mennään oikein yöksi jonnekin – vaikka kylpylään – jotta päästään oikein kunnolla irti tästä arjen tohinasta ja oman kodin nurkista, missä tulee vietettyä niin paljon aikaa muutenkin.
Noh… Perjantaina laitoimme saunan lämpiämään ja kävimme pyörälenkillä. Kaaduimme Netflixin ääreen kera herkkujen, kun kerrankin sai katsoa suosikkisarjaa oikein kovilla äänillä. Lauantaina lähdimme Jumboon ostoksille – eli minä kiersin omia liikkeitäni ja mies omiaan, ja välillä teimme treffit kahvilaan Pukin pelin ääreen. Syömään sentään maltoimme mennä yhdessä… 😀 Illaksi ajoimme kotiin, laitoimme taas saunan lämpiämään ja laiskotellessa kotosalla meni sekin ilta. Sunnuntaina söimme oikein pitkän kaavan mukaan aamupalan ja puuhastelimme tovin pihalla, kunnes lähdimme poikia hakemaan takaisin kotiin.
Mutta olipa rentoutunut olo! Ei se arjen irtiotto aina vaadi suuria suunnitelmia ja elämää suurempaa seikkailua.
KUVA 10
Elokuun kuvasarja on hyvä päättää tähän valokuvaan. Vaikka remonttia takana nyt jo lähes tarkalleen 4,5vuotta ja Villa Kotirannassakin asumistakin tulee ensi kuussa täyteen kaksi vuotta, elämme yhä myllerryksen aikoja.
Pihassamme heilui viime viikolla kolme päivää kaivinkone, joka muokkasi pihaa isolla otteella; vihdoinkin piha alkaa saada muodon, josta olemme unelmoineet!
Tontilta on löytynyt aiempien muokkaustöiden yhteydessä valtava määrä suuria kiviä, joita apuna käyttäen nyt saimme pengerrykset tontille. Vaikea enää edes muistaa, kuinka piha oli taloa ostaessa vain tasaisesti alaspäin viettävä vanha pelto.
Nyt tontti on saanut muotonsa, eikä pihan puolelle enää muokkaustöitä pitäisi tulla – ainoastaan talon sivustaa vielä muokataan, eli aluetta, jossa on pihaan ajo. Mitä tämä siis tarkoittaa? Multakuormia ja heinän siemeniä ensi keväälle!
Pssst, palaan noihin muokkaustöihin vielä erillisessä postauksessa, kunhan ehdin valokuvat kamerasta purkamaan.
***
Jos et vielä seuraa menoamme Instagramissa, niin liity ihmeessä joukkoon!
Ihan joka päivä en ehdi blogin ääreen istumaan, mutta IG kulkee mukanamme arjen tohinoissa – tervetuloa kurkistamaan eloamme Villa Kotirannassa.
