Viimeinen vapaa maanantai…!
Kuulostaa dramaattiselle, lähestulkoon hurjan lopulliselle. Ja vähän sille se tuntuukin…
Pienemmän pojan aloitettua perhepäivähoitajalla vuoden ikäisenä, palasin innokkaana ja tarmoa puhkuen takaisin työelämään, mutta hieman kevennetyllä otteella; 80% työviikko tuntui parhaalle mahdolliselle ajatukselle tuossa elämänvaiheessa!
Koska työni on Helsingissä ja kotini Mäntsälän sivukylällä, viisi päiväinen työviikko lyhennetyllä työajalla ei ollut mitenkään päin järkevä vaihtoehto, sillä sen lyhennetyn työajan hukkasi helposti iltapäivän ruuhkassa autossa istuessa…
Meille istui siis parhaiten nelipäiväinen työviikko, jonka sain sijoitettua vielä työkalenteriini niin, että olin vapaalla joka toinen viikonloppu perjantaista maanantaihin.
Muutaman päivän kuluttua pienempi pojistamme täyttää viisi vuotta. VIISI! …Aika ja sen kulumisen nopeus, huoaah….
Poika aloitti viime syksynä oman kylän päiväkodissa nelipäiväisen viikkonsa ja on viihtynyt hoidossa kavereidensa kanssa jo niin hyvin, että monena maanantaina on hieman ihmetellen jo kysellyt, että ’todellako, äiti – vielä vapaapäivä?!’
Oli siis jo aika pohtia paluuta täyteen työpäivään!
Ja nyt, kohta alkavana helmikuuna, on meidän perheessämme muutos hieman uudenlaiseen arkeen.
Koska viikoissani on jatkossa yksi vapaapäivä vähemmän, olen menneen viikon ollut hieman turhautunut ja tuskainen;
Tässä se nyt oli – minun ja pojan kevennetty arki – ja mitä kaikkea näiden neljän 80% työvuoden aikana jäikään vielä tekemättä ja kokematta!
Ja tuo ajatushan on ihan puhtaasti vain omassa päässäni – ettei muka ehditty tarpeeksi touhuamaan…! Tunnistan tuon tunteen; se on vain luopumisen tuskaa. Kipuilua ja viime hetkien rimpuilua muutoksen äärellä.
Työelämässä pidän lippua ylhäällä muutoksen puolesta – ilman muutoksia emme kehity! Jos emme kehity, emme pysy maailman muutoksissa mukana. Ja jos emme pysy muun maailman mukana, miten kauan voimme roikkua perässä? Ilman muutoksia olemme jonkinmoisen lopun alussa.
Olen viime viikot töissä miettinyt itselleni ja omalle tiimilleni tavoitteita vuodelle 2020, sekä numeraalisia mittareita, joilla voimme todentaa, olemme päässeet noihin asetettuihin tavoitteisiin.
Juuri mitään uudenvuodenlupauksia en tälle vuodelle suostunut tekemään, mutta tuossa eräänä iltana – tätä elämäntilanteeni muutosta miettiessä ja tuskaillessa – ymmärsin, että saan tästä rimpuilustani paremmin niska-hanuri -otteen, kun mietin, mitä haluan tänä vuonna saavuttaa omassa elämässäni.
Uudenvuoden lupailut on helppo unohtaa jo parin ensimmäisen kuukauden aikana, sillä ne vaativat pahimmillaan jatkuvia ponnisteluja.
Hyvänä esimerkkinä minun ja mieheni sokerilakko, joka alkoi 1.1. ja kohta kuukauden on kestänyt. Lähes joka ilta tekee mieli sokeria, ja kaksi kertaa olen jo töissä keksiin sortunut. Joudun tietoisesti kamppailemaan, etten kauppareissulla nälkäisenä nappaa suklaapatukkaa automatkalle ja vuosi edessä tuntuu hurjan pitkälle sokerittomana….!
Mutta vuodelle mietityt ja asetetut tavoitteet kulkevat elämässä mukana – ajoittain konkreettisina toimina, mutta suurimman osan ajasta taustalla punaisena lankana.
Tavoitteet eivät rajoita elämääni, eivät aiheuta hampaidenkiristelyä, eivätkä välttämättä karsi elämästäni mitään pois. Parhaimmillaan tavoitteet tuottavat sisältöä elämääni aivan uudella tavalla, sillä osaan keskittyä olennaiseen ja tiedän, mitä kohti haluan kulkea.
Aloitin tavoitteiden miettimisen koostamalla moodboardin – tunnelmakuvien kollaasin – johon keräsin lehdistä kuvia, jotka herättivät minussa onnen tunteita ja mielihyvän läikähdyksiä.
Hyvin nopeasti huomasin, että lämpimät tunteet tulivat muutamasta hyvin yksinkertaisesta teemasta;
Luonnosta
Lapsista
Hyggeilystä
Maaseudun elämästä
Yhdessä vietetystä ajasta
Puutarhasta
Mitä tavoitteita sitten olen asettanut vuodelle 2020?
1. Enemmän parisuhteen laatuaikaa
Tämä tavoite pyöri mielessä jo joulun alla ja otin ensimmäisen askeleen oikeaan suuntaan antamalla miehelle joululahjaksi treffikalenterin tälle vuodelle.
Jokaisen kuun alussa mies saa avata kirjekuoren, jonka sisältä löytyy treffien teema – se voi olla kahdestaan nautittu ravintolaillallinen, leffailta tai vaikka seinäkiipeilyä!
Tämä tavoite kumpusi miehen kanssa viime vuonna käydyistä juttutuokioista, kuinka kumpikin kaipasimme enemmän yhteistä aikaa kodin ulkopuolella – siis edes kerran kuussa treffi-iltaa.
Meillä on hauskaa yhdessä – kaikkien näiden vuosienkin jälkeen mieheni on parasta ja hauskinta seuraa ikinä – ja niinä kertoina, kun olemme päässeet täältä lapsiperheen arjesta livahtamaan omillemme, olemme vannoneet, että näin täytyy tehdä useamminkin!
….Jotenkin sitä vain arjessa meinaa ne omat pienet yhteiset hetket olla iltaisin lasten nukkumaan mentyä. Harrastusikäisten lasten kanssa erityisesti välillä tuntuu, että elämä lipsahtaa liian helposti sellaiseksi läpsystä vaihto -arjeksi. Kuulostaako tutulle?
Toinen pieni yhteinen hetki arjessa, jonka olemme koettaneet varastaa kiireiltä, on silloin tällöin vietetty yhteinen lounastauko, kun kalenterimme puitteissa ehdimme irtautumaan pieneksi hetkeksi töistä ja istumaan yhteiseen pöytään.
Tämä tavoite ei takuulla aiheuta hampaiden kiristelyä, eikä maistu pakkopullalle! 🙂
2. Enemmän luontohetkiä perheen kanssa
Pienempi poika rakastaa metsäretkiä – erityisesti sellaisia, joihin liittyy luonnonhelmassa nautitut eväät!
Isompi poika taasen sai joululahjaksi oman järjestelmäkameran, joten aiemmin hieman tahmeasti retkeilytuokioihin suhtautunut ~12v odottaa nyt innokkaasti mahdollisuuksia lähteä tutkimaan luontoa kameran linssin kautta.
Olemme tehneet välillä pieniä vaellusretkiä lähialueiden luontopoluille, mutta vuodelle 2020 tavoittelen metsäretkiä perheen kanssa vaikka kuukausittain!
Eikä metsäretken tarvitse tarkoittaa rinkka selässä luonnonsuojelualueen valloitusta! Se voi olla vaikka kävelyretki kylän laidalla olevan järven rantaan ja eväsleivillä herkuttelua laiturin nokassa istuen tai vaikka piipahtaminen talon takana olevaan lähimetsään.
Tärkeintä on yhdessä vetetty aika luonnossa!
3. Suuntana omavaraisempaa elämää maalla
Enemmän aikaa laittaa kädet multaan. Enemmän aikaa pysähtyä kasvimaan laitaan nauttimaan työn tuloksista.
Vähemmän viljeltyjä lajeja, enemmän aikaa käytettynä valikoituneiden lajien parissa. Maltillisesti esikasvatettavia lajikkeita, enemmän suorakylvöjä. Kasvihuone viime kesää tehokkaammin hyötykäyttöön.
Luonnosta ruokaa – niin omasta puutarhasta kuin metsästä ja järvestä.
Niin monena vuonna ovat marjastusretket jääneet väliin, kun ei muka ole ollut aikaa ja on ollut niin hankalaa lähteä lasten kanssa…! Tänä vuonna yhdistän metsäretken eväineen marjastukseen ja – jos vain luonto suo satoa – kerään pakastimeen mustikat ja puolukat ihan itse!
Ja kalaa – järvikalaa! Isompi poika käy niin mielellään ukin kanssa kalassa ja joka kerta saaliina on erilaisia järvikaloja.
Tänä vuonna mahdollistan pojalle noita kalaretkiä entistä enemmän, jotta – ukki-lapsenlapsi -laatuajan ohella – saamme perinteisen kauppalohen rinnalle enemmän myös suomalaista kalaa, aitoa lähiruokaa!
Myös sienestys on ollut opeteltavien perustaitojen listallani vuosikausia, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi opetella tunnistamaan edes perinteisiä ruokasieniä.
Tänä vuonna tavoittelen siis edes yhtä sieniretkeä asian osaavan kaverin kanssa ja taitoa tunnistaa pari yleisintä sienilajiketta!
4. Kiireetöntä oleskelua kotona, tekemättä oikeastaan mitään
Menneenä vuonna stressasin ihan liikaa sitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja haluaisin tehdä, muttei koskaan ollut riittävästi aikaa.
Välillä istahdin sohvalle, kimposin ylös siirtämään lautasen pöydältä tiskialtaaseen, istahdin sohvalle uudelleen, pomppasin kastelemaan kukkia, istahdin keittiön pöydän ääreen lukemaan lehteä, kunnes hetken päästä muistin, että yläkerran wc:n allas piti pestä. Ylös, alas, ylös, alas… Rauhoittumatta hetkeen!
Tänä vuonna aion pysähtyä.
Tahdon oppia nauttimaan hetkestä. Erityisen tärkeälle tämä tavoite tuntuu nyt, kun olen luopumassa ylimääräisestä vapaapäivästäni.
Kuinka ehdin lepäämään ja lataamaan akkujani kaksipäiväisen viikonlopun aikana, jos en osaa pysähtyä ja olla hetkessä läsnä?!
Aion pitää mukanani pientä ToDo -vihkoa, johon kirjaan jokaisen askareen, joka tulee mieleeni – oli se sitten verannan vaatekaappien siivoaminen tai työhuoneen kaapistojen suunnitteleminen.
Poistamalla odottavien töiden listan päästäni, kirjoittamalla ne ylös talteen paperille, selkeytän ajatuksiani ja annan tilaa myös päivittäiselle haaveilulle.
Villasukat jalkaan siis, puita pönttöuuniin ja pienet päiväunet sohvalla viltin alla, kiitos!
***
Tämä Moodboard -askartelu oli oikea hyvän mielen teko!
…Siksi haluankin laittaa tästä Moodboard -blogihaasteen liikkeelle!
***
Kuka tahansa voi tähän osallistua, mutta muutamalla ihanalta bloggaajalta erityisesti tahtoisin nähdä heidän vuoden 2020 tunnelmakuvien kollaasit:
Taina / Mansikkatilan mailla -blogista, joka jo vuoden 2019 tammikuussa inspiroi minua Aarrekartta -kollaasillaan.
Riina / Versoja Vaahteramäeltä –blogista, jonka tunnelmakuvien kollaasissa voisin kuvitella olevan hurjasti puutarhakuvia.
Jani & Aleksi / Kaikki paketissa -blogista, joka on täynnä mitä ihastuttavampia ja inspiroivia DIY-projekteja! Miten visuaalisesti upea moodboard voisikaan olla?!
***
Entä millainen on sinun vuoden 2020 moodboard -kuvakollaasi?
Mitkä ovat ne teemat, jotka sinun kollasisi kautta nousevat esiin?
Mitä tavoitteita sinä asetat tälle vuodelle?
Jaathan alle kommentteihin linkin kuvakollaasiisi, jos innostut ottamaan haasteen vastaan? Seuraisin ilolla, millaisia vuosia teillä muilla on haaveissa!
