Viikot hurahtavat näin keväisin erityisen nopeasti!
Niin paljon tehtävää, ja aivan liian vähän aikaa tarttua kaikkeen…!
Täytyy tunnustaa, että viime viikosta ei ole kunnolla edes muistikuvia, mitä kaikkea tulikaan touhuttua… Ainakin pääsin nauttimaan ulkoilmasta haravoinnin merkeissä ja kävimme pienemmän pojan kanssa moikkaamassa parasta ystävääni sekä ihanaa kummitytyäni Etelä-Karjalan puolella. Ja isomman pojan kanssa ehdimme nyrkkeilytreeneihin, jotka eilen illalla puolestaan jätettiin suosiolla väliin – olisin varmaan matkaväsymyksestä saanut sydänkohtauksen 1,5h treeneissä…!
Instagramissa jaoinkin jo muutamia valokuvia tämän viikon alkupuolelta, kun pitkästä aikaa suuntasin työmatkalle – määränpääksi määräytyi pieni kaupunki Pohjois-Unkarissa, Kazincbarcika. Vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila pisti hien kohoamaan pintaan, ehdin nauttia täydessä lehdessä olevista koivuista ja kukkivista rypsi(?)pelloista lähinnä ainoastaan hotellin ikkunasta sekä auton takapenkiltä käsin – työmatkat kun kuluvat aina pääsääntöisesti konttorilla sekä hotellihuoneessa ja auton kyydissä istuen. Varsinkin tällaiset kahden päivän tehoiskut – niissä otetaan täysi hyöty irti jokaisesta hereillä vietetystä hetkestä.
Kaksi päivää, yksi yö – riittävä määrä aiheuttamaan jo koti-ikävää. Eilen aamulla pääsin viettämään viikon tähän mennessä parasta hetkeä, kun sain kakarat taas kainaloon halittaviksi – ja lahjottaviksi tuliaisilla. 😉
Vähän itseäkin jo nauratti, että halimisen jälkeen olikin jo vähän kiire tervehtimään toisia ’vauvojani’, kasvejani – ja oikein erityisesti esikasvatuksessa olevia taimia; kuka oli vähän nuupallaan, kuka kallistunut jo liikaa aurinkoista ikkunaa kohti… Nekin olivat selvästi jo kaivanneet minua kotiin. 🙂
Ja mikä parasta – matkani aikana osa juuri kylvetyistä siemenistä oli alkanut itää! Viilipurkeista ja kananmunakennoista kuikistelivat pikkuiset taimen alut.
Intohimoni viherkasveihin tämän etelään suuntaavan talon myötä on kasvanut jo niihin mittoihin, että puolivakavissani harkitsin antavani osan jo uuteen kotiin, kun menneellä viikolla jo kolmatta kertaa tartuin multien vaihtamiseen… Olen toki jo niitä kastellessa todennut, että vaaditaan kolme kastelukannun täyttökertaa, jotta kaikki saa kasteltua, mutta tämä multien vaihto todella konkretisoi kasvien hurjan määrän!
…Ja silti, erityisesti näin keväisin, innostun juurruttamaan taas nipun uusia kasveja…!
Multien vaihtaminen on usein luonteva ponnahduslauta tarttua kasvien lisäämiseen; joko jakamalla juurakoita tai sitten ottamalla pistokkaita, riippuen lajikkeesta.
Erityisesti kultaköynnös on keväisin juurrutukseen päätyvä laji meillä, sillä tuvassa vanhaan kirnuun aseteltu kultaköynnös tulee saksittua maltillisen kokoiseksi aina mullan vaihdon yhteydessä. Ja eihän ainoatakaan vartta voi roskiin heittää – juurrutan ne aina kaikki!
Toki puolustuksekseni sanottakoot, että vastaavasti pyrin myös yhdistämään kasveja; kun kaksi pienemmässä ruukussa ollutta rönsyä pitää siirtää suurempaan ruukkuun, istutan ne yleensä yhteen ja samaan ruukkuun. Näin kasvista myös tulee välittömästi huomattavasti rehevämmän näköinen.
Tänä keväänä innostuin kokeilemaan myös tulilatvan juurrutusta nähtyäni ystävälläni (siellä Etelä-Karjalassa) valtavan kokoisen kasvin. En edes jaksanut googlata, mahtaako touhussa olla mitään järkeä, vaan otin ilolla vastaan leikatut varret ja kotona asetin ne vanhaan juomalasiin tuvan pöydälle. Jos eivät jostain syystä juurrukaan, niin näyttäväthän ne myös valtavan kauniille osana tuollaista pistokasasetelmaa.
Samaan juomalasiin päätyi myös isommasta palmuvehkasta leikatut varret. Mokomat olivat kasvaneet jo ylipitkiksi matalaan ja laakeaan ruukkuun, ja alkaneet uhkaavasti kallistua, joten oli helppo valinta napsia ne erilleen.
Palmuvehkaa olen juurruttanut aiemminkin, joten tiedän, että maltillisella odotuksella juuret lopulta ilmestyvät. Palmuvehka on kaikin puolin melko rauhallinen kasvi, eli aiemmin juurruttamani varsi ei ole mitenkään hurjaan kasvuun yltynyt, vaikka mullassa onkin jo ollut pidemmän tovin. Näistä kahdesta varresta ajattelinkin sille yksinäiselle varrelle istuttaa lopulta kaverit samaan ruukkuun.
Vanhaan lasimaljakoon leikkasin myös kotini kolmesta (!!!) peikonlehdestä yhteensä kolme lehteä juurrutukseen. Peikonlehteä en ole koskaan koettanutkaan lisätä pistokkaasta, joten mielenkiinnolla jään seuraamaan kokeilun onnistumista.
Ja jälleen kerran; jos juurrutus ei jostain syystä onnistu, niin ovathan peikonlehdet aina kauniita ja kestäviä leikkokasveja!
Tänä keväänä olen kokenut ihan suunnatonta onnistumisen iloa seuraamalla mieheltäni saaman orkidean vaiheita. Aiemmin, ennen tähän taloon muutamista, olen onnistunut tappamaan joka ikisen orkidean, jonka olen saanut tai ostanut.
Jostain mystisestä syystä – eteläsuunta, painovoimainen ilmanvaihto, ei lämmityspattereita tuvan ikkunoiden luona, ei lattialämmitystä yläkerrassa… – tässä talossa viihtyy ja kukoistaa laji kuin laji!
Kyseinen orkidea kukki ensin pitkään ja hartaasti. Kukintojen tipahdettua olin jo niin urautunut vanhoihin tottumuksiin tämän kasvin kanssa, että valmistauduin heittämään kasvin roskikseen – koska enhän minä nyt voisi saada orkideaa pysymään hengissä, saati jopa kasvamaan!
Mutta jotain on täällä toisin, sillä kukinnan jälkeen kasvi on kasvattanut jo kaksi uutta suurta lehteä ja varresta puskee esiin uusia alkuja. Sen verran kehno on orkidea tuntemukseni, että olettaisin näiden olevan ilmajuurien alkuja, mutta tietenkin salaa toivon, että ne paljastuisivatkin kukintavarsiksi…!
Miten hoidan orkideaa?
Perjantai on meillä orkidean kylpypäivä, eli silloin aamulla kastelen sen huolella kastelukannussa hetken seisoneella vedellä ja jätän altaan reunalle päiväksi valuttamaan ylimääräiset vedet pois juurakostaan ja juurakkoa suojaavasta muoviruukusta. Illalla nostan kasvin taas takaisin metalliseen koristeruukkuun keittiön pöydälle, aivan ikkunan äärelle ja jätän hänet viikoksi aivan omaan rauhaansa.
Kuulemma paras tapa saada orkidea kukimaan olisi unohtaa se täysin, koska, kuten moni muukin laji luonnossa, kun orkidea luulee kuolevansa, alkaa se lisääntymään (eli kukimaan) kuin viimeistä päivää.
Aika julmaa…
Täällä aloitankin tänään jo pääsiäisen viettämisen, eli lomaillen jo pienemmän pojan kanssa. Pieni tauko oleskelua perheen kanssa tekee juuri nyt todella hyvää.
…Toki vapaapäivä alkaa vielä muutaman sähköpostin kirjoittamisella ja yhden raportin päivittämisellä, mutta sitten. 😉
Kotia on tänä vuonna tullut koristeltua pääsiäiseen huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosina – ja kävimme jopa virpomassa pienemmän pojan kanssa ihka ensimmäistä kertaa menneenä sunnuntaina! Valokuvia pienestä kettupojasta ja virvontapalkkioista löytyy Instagramin puolelta, vinkvink.
Ehkä tuo remontin rauhoittuminen ja asettuminen aloilleen tähän kotiin on tuonut mukanaan uutta energiaa tarttua myös juhlasesonkeihin.
Valokuvailin hieman kotimme pääsiäistunnelmia, ja odotan innolla, että pääsen niitä jakamaan kanssanne tässä pääsiäisen pyhinä erillisenä postauksena.
// Though I already have way too many houseplants, I’m Still trying to go some more… In this house, for some reason, even orchid is flourishing!
