Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mikä on kotisi tärkein esine?
Leikkasin jostain vanhasta aikakauslehdestä taannoin talteen pienen jutun, jossa toimittaja oli pohtinut oman kotinsa tärkeintä esinettä, ja päätin, että tähän aiheeseen palaan vielä blogissani. Eilen tuo lehtileike tipahti muistivihkoni välistä – ja koska se aiheutti minussa heti pienoisen ärtymyksen tunteen, päätin tarttua haastetta ronskilla niska-ahteri -otteella.
Ja miksi tuo minussa herännyt tunne oli nimenomaan ärsytys?
Koska en vieläkään osannut suoriltaan sanoa, mikä on kotimme tärkein esine – siis minun näkökulmastani. Isompi poikani varmaan toteaisi PS4, pienempi poika taas Lego-pöytänsä, mies ehkä sängyn.
Kyseisen lehtiartikkelin toimittajakin oli vähän rimaa hipoen päätynyt niinkin kliseiseen vastaukseen kuin ’rakkaus’. Plääh! Ei rakkaus ole esine…
Loogisena persoonana lapsiperheen pyykkivastaavana listan kärkipäässä keikkuu ehdottomasti pyykinpesukone. Toisaalta inhoan astioidenkin käsin tiskaamista, eli nuo kaksi laitetta – pyykinpesukone ja astianpesukone – ovat ehdottomasti tasapisteissä. Ja silti en haluaisi laittaa kumpaakaan kodin tärkeimpien esineiden listalle, sillä ilman kumpaakin pärjäisimme, jos yksinkertaisesti olisi pakko – kuinka tärkeiksi siivoukseen käytetyt kodinkoneet voi arvottaa koko kodin esineistöstä?!
Kahvinkeitin – se on kodissamme todella kovalla käytöllä. Kahvimylly taasen jää pienemmille pisteille, sillä ilman sitäkin syntyy kyllä hyvää kahvia, josta olemme lähestulkoon jo riippuvaisia – kiitos joka aamuisten 04:30 herätysten…
Tuvan sohva. Sekin saa isot pisteet! Eilen juuri viimeksi kaaduin siihen päiväruuan jälkeen ja heräilin iltaseitsemältä… Totesinkin miehelle, että en osaisi kuvitella olohuonetta, jossa olisi pelkät nojatuolit – ruuan jälkeen oikein erityisesti tekee mieli päästä vaakaan.
…Mutta pärjäisinkö ilman sohvaa? Kyllä.
Televisio on pisteiden perusteella alhaisimmilla sijoituksilla. Emme katso perinteisiä televisiolähetyksiä juuri lainkaan, vaan televisio lähinnä ajaa suuren näytön virkaa, jonka kautta katsomme ohjelmia Netflixistä, Ruudusta, DNA TV:stä… Ilman televisiota pärjäisimme siis loistavasti – samat ohjelmat näkyvät myös tableteilta ja tietokoneelta.
Toinen asia onkin sitten nettiboksi – pärjäisimmekö ilman sitä? Wifiin on kytkettynä niin puhelimet, tabletit, tietokoneet, pleikat, skanneri/tulostin, DNA boxi… Periaatteessa ilmankin pärjäisi, mutta se tarkoittaisi esimerkiksi läppärin käyttämistä puhelimesta jaetun netin kautta. Ja niinkin voi elää – pärjäsin taannoin nelisen vuotta ilman erillistä nettiliittymää, vaikka tein jopa etätöitä kotoa käsin!
Sen tiedän, että paperisten kirjojen lukemisesta en pystyisi luopumaan: ääni- tai e-kirja ei minun maailmassani tule koskaan voittamaan perinteistä sidottua teosta! Mutta voisinko luopua omistamistani kirjoista ja siirtyä puhtaasti kirjaston valikoiman varaan? Kyllä – vaikka hampaat irvessä rakkaista kirjoistani luopuisinkin.
Ehkä helpoin keino löytää se kaikkein olennaisin on käyttää ajattelumallia ’tulipalon sattuessa kodistani pelastaisin…’. Huomaathan, että koska ihmiset ja eläimet eivät ole esineitä, niitä ei voi listata – ne ovat muutenkin itsestäänselvyydet. Kaikkein rakkaimpien esineiden – siis niiden joita et missään tapauksessa haluaisi menettää ja joita ei mitenkään voi korvata – lista lyhenee tällä keinolla rytisemällä! Omani näyttää tällaiselle:
- Valokuva-albumit. Esimerkiksi isomman pojan 11-vuoden takaiset vauvakuvat eivät ole pilvessä saati omat nuoruuskuvat…
- Lasten piirustukset ja saadut äitienpäiväkortit. Näitä ei voi ostaa uusia, eivätkä ne ole pilvessä! …Tosin joku oikein kova minimalisti on takuulla skannannut lasten piirustuksetkin pilveen ja tuikannut alkuperäiset paperinkeräykseen…
- Ukkini aikoinaan rintamalla tuntemattoman sotilaan joululahjana saama Kalevala viime vuosisadan alkupuolelta. Rahallista arvoa suurempi on tunnearvo kirjaan, joka on ukkini mukana kulkenut sodassa – ukkini, josta olen kuullut niin paljon, mutta jota en koskaan ehtinyt tapaamaan.
- Isältäni vuosien saatossa lahjana saamat korut. Joulu- ja syntymäpäivälahjaksi saamani korva- ja kaulakorut, sormus sekä kello, joita arkena tulee käytettyä aivan liian harvoin, mutta joihin luotan jokaisessa juhlassa. Jälleen kerran tunnearvo näillä lahjoilla korvaamaton.
Ymmärsin tähän haasteeseen tartuttuani, että minulle tärkeitä esineitä eivät ole ne arjen pyöritystä helpottavat kodinkoneet tai huonekalut.
Kaikkein tärkeimpiä minulle ovat ne esineet, joihin latautuu paljon muistoja ja sitä myöten tunneside niihin on vahva.
Kiersin tätä postausta kirjoittaessa kotiamme miettien mistä olisin valmis luopumaan tarvittaessa ja harvassa ovat ne asiat, joita ilman en voisi kuvitella eläväni, tai joita ei voisi korvata jollain muulla ratkaisulla.
Kaikesta en kuitenkaan ole valmis luopumaan – ja onnekseni minun ei tarvitsekaan – mutta kieltämättä ajatus tavaroiden karsimisesta entistä tiukemmalla kädellä kutkuttaa. Ja yhtenä motivaattorina toimii viimeisin Netflix -sarjalöytöni Minimalism: A Documentary About The Important Things.
Jäin tuohon sarjaan heti koukkuun, sillä jo sen ensimmäinen jakso osui omiin tuntemuksiini ja ajatuksiini kovaa kolahtaen. Vaikka en ole vielä valmis minimalistiksi, ymmärrän täysin ajatusmallin, joka (sarjassa) ihmisiä ohjaa minimalistisempaan elämäntapaan.
Jos sarja on sinulle vielä vieras, kurkkaa ihmeessä alta trailer:
Mutta, jos minun olisi ihan pakkopakkopakko valita joku arkinen esine – tuon tunnearvo -listaukseni ulkopuolelta – joka nousee tärkeyslistalla korkeimmalle, niin se olisi – pitkän pohdinnan ja yön yli nukkumisen jälkeen – tuvan ruokapöytä!
Suurin osa kotona (sisätiloissa) hereillä vietetystä ajasta kuluu tuvan pöydän ääressä. Tuon isäni lapsuuskodistaan mukanaan tuoman ja minulle ’perintönä’ annetun, sotien jälkeen ukkini ostaman pirtinpöydän ympärille kokoonnumme koko perheen voimin monen monta kertaa päivän aikana; arkisin miehen kanssa aamumme alkaa 04:30 kahvituokiolla, poikien kanssa istumme kolmistaan syömään yhdessä aamupalaa ja juttelemaan tulevasta päivästä. Etäpäivinä saatan istua koko päivän tuon pöydän ääressä läppärin kanssa ja viimeistään iltapäivällä iltapäivän puolella kokoonnumme koko perheen voimin yhdessä aterialle vaihtamaan päivän kuulumisia. Miehen kanssa talvisin tulee istuttua juttelemassa kahvikupposten kera pitkätkin tovit – näin kesää kohti toki kahvit kulkevat jo mukana puutarhaan. Iltapalalle istutaan myös koko poppoolla suunnittelemaan seuraavaa päivää ja ihan vain nauttimaan illan hiljentyvistä hetkistä.
Tuvan pöytä on kotimme sydän ja komentokeskus.
Tämä oli yllättävän vaikea haaste, joka vaati useamman päivän pohdiskelua – ainakin tällaiselle persoonalle, jonka koti ei ole minimalistinen!
