Pohdin tovi sitten täällä blogissa kotimme tärkeintä esinettä, joten luontevana jatkona tuolle postaukselle tuntuisi olevan kotimme (ah, niin rakkaiden) turhakkeiden listaaminen.
Mitkä kodin esineet tai huonekalut ovat osa sisustusta, mutta joilla tarkemmin mietittynä ei ole suurtakaan käyttöä arjessa? Tavaroita, jotka voisit konmarittaa pois kotoasi ilman, että niiden puuttumista oikeastaan edes huomaisit?
Ne vähän niin kuin ”vain ovat” osa kotiasi, ilman tähdellistä funktiota.
Listan laatimista aloittaessa minulla oli kirkkaana mielessä kaksi turhaketta, joiden luopumista olen harkinnut jo pitkään, mutta kun pääsin vauhtiin – ja ihan fyysisesti kiersin kotiamme kriittisin silmin – alkoi lista karttua yllättävän pitkäksi! …Ja jos olisin jatkanut vielä kiertämistä tovin, olisin löytänyt takuulla moninkertaisen määrän tavaroita, jotka täyttävät määritelmän ’turhake’…
Käytävän lipasto
Tämä lipasto on hankittu joskus vuonna 2008, eikä se oikein koskaan ole ollut järkevässä käytössä; vetolaatikoissa on piilossa kaikenlaista sekalaista tavaraa, joka ei ole löytänyt parempaakaan säilytyspaikkaa.
Periaatteessa jos lipasto sisältöineen katoaisi, en menettäisi mitään! Lipasto on kuitenkin erinomaisessa kunnossa ja kaunis, joten en ole nähnyt suurempaa tarvetta päästä siitä eroon, mutta tällä hetkellä – ja viimeisimmät 1,5 vuotta – sen funktio on ollut toimia visuaalisena osana käytävän taideseinää sekä palmuvehkan tasona.
Turhake? Kyllä!
TV-/Pelihuoneen sohvapöytä
Nämä lavat ovat kulkeneet (ihan oikeasti!) mukanani monessa muutossa ja toimineet sohvapöytänä kohta kymmenen vuotta! Viitisen vuotta sitten ne saivat viimein renkaat alleen miehen toimesta ja viimeisimmässä muutossa vanha kirjoituskoneen puinen säilytyslaatikko korvasi lopulta lavat olohuoneen sohvapöydän virasta. Kannoin pöydän alakerran pelihuoneeseen – onhan sielläkin sohva, joten miksei sohvapöytäkin?! – mutta sielläkin sen käyttötarkoitus oli toimia lähinnä pöytävalaisimen alla tasona. Kun perheen kanssa kokoonnutaan alakertaan leffaillan viettoon, toimivat vanhat nahkarahit tasoina herkkujen alla – ei koskaan tuo pöytä.
Tänä kesänä päätinkin rullata pöydän vasta valmistuneelle terassille liikuteltavaksi lisätasoksi, missä se takuulla jatkaa käytössä vielä vuosia!
TV-/Pelihuoneen nojatuoli
Sohvapöytä ei ole ainoa turhake alakerran tv- ja pelihuoneessa; siellä lojuu laskutasona myös ikivanha barokki -henkinen nojatuoli, joka on kulkenut mukanani 2000 -luvun alkupuolelta lähtien (ostovuosi 2002?).
…Ei tippaakaan kotimme tyylinen, mutta en vain ole saanut aikaiseksi myydä sitä. Puuosat ovat erinomaisessa kunnossa, mutta verhoilu kaipaa uudistusta – siksi nojatuolin hinnoittelu myymistä varten on tuntunut niin vaikealle ja myyminen jäänyt odottamaan parempaa aikaa paneutua asiaan. Ehkä tänä kesänä viimein?!
Tv-/Pelihuoneen valaisimet
Ostin nämä Ikean valaisimet aikoinaan vanhaan Lahden kotiini, missä ne istuivat sisustukseen ja olivat päivittäin käytössä. Mäntsälään muuton jälkeen ne ovat sopineet ainoastaan yhden kotimme makuuhuoneen sisustukseen – kuvat kyseiseen tilaan tästä linkistä; KLIK! – mutta sen jälkeen pyörineet aina nurkissa löytämättä paikkaansa. Viimeisen 1,5 vuoden aikana jalkalamppua ei ole taidettu käyttää kertaakaan, pöytälamppua ehkä viitisen kertaa.
Ne ikään kuin vain oleskelevat tilassa – ilman, että edes tuottaisivat iloa katsojalle…
Pienemmän pojan huoneen piirustuspöytä
Lastenhuoneessa piirustuspöytä on ihana ajatus, mutta kun lapsi touhuaa kuitenkin siellä missä aikuisetkin ovat, niin kaikki piirustuspaperit, tussit ja värityskirjat ovat tuvan puolella – joka valtaamassa keittiön ruokapöytää tai alla kerrotun turhakkeen päälle pinottuna.
Tämän pöydän ääreen ei juuri koskaan mahdu mitään tekemään, koska – äidin antaman esimerkin mukaisesti – poika käyttää pöytää vain leikkiessään. Ja kun näen vaivaa ja raivaan pöydän puhtaaksi, pysyy se siistinä korkeintaan yhden illan…
Siksipä kovasti harkitsen tästä pöydästä luopumista – kohtahan pojalle pitää hankkia muutenkin ihan isojen poikien koulupöytä. …Tosin isompikin poika käyttää omaa koulupöytäänsä laskutasona ja tekee läksynsä joko huoneensa lattialla tai keittiön pöydän äärellä… Äidin pojat…
Mutta nämä vanhat kalusteet – pöytä tuoleineen – ovat niin suloiset, etten millään raaskisi laittaa niitä kiertoon! Enkä kehtaa miehelle edes ehdottaa, että näille etsittäisiin joku varastopaikka – ei meillä näille ole enää käyttöä pienemmän pojan kasvettua, joten miksi säilöä turhakkeita?!
Koska ne ovat niin ihanat – ja muisto pienemmän pojan vuosista edellisessä kodissamme ja täällä Villa Kotirannassa.
Keittiön saarekkeen alla oleva säilytyskaluste
Tämä lelulaatikko oli aiemmassa kodissa pienemmän pojan huoneessa ja kätki sisäänsä vähemmällä leikkimisellä olleet lelut. Villa Kotirantaan muuttaessa ilmestyi pojan huoneeseen leikkikeittiönurkkaus, joten sen tieltä siirtyi lelulaatikko tuvan puolelle.
Alkuperäinen ajatus oli kaunis; tuvassa leikkimiseen käytetyt lelut kerättäisiin iltaisin pois lattioilta kalusteen sisään. Toimiko näin? No ei!
Lelulaatikossa on nyt sekalaista lelutavaraa, johon kukaan ei ole koskenut varmaan pariin kuukauteen. Lisäksi laatikon kannen päälle on muodostunut ’hirmu kätevä’ säilytystaso muille säilytyslaatikoille, jotka kätkevät sisäänsä niin keittiöpyyhkeet kuin puhelimien ja tablettien laturit. samaan kasaan ajautuvat myös pojan värityskirjat ja palapelit, sekä minun vihkot, joita tarvitsen säännöllisesti…
Lelulaatikon päällä toimii myös meidän kodin elektroniikan latauspiste!
…Ja alun perin tähän saarekkeen päätyyn oli tarkoitus hankkia pari korkeampaa jakkaraa, jotta pojat voisivat vaikka aamupalansa syödä saarekkeen äärellä. Ehkä aika heivata lelulaatikko ja alkaa etsimään niitä jakkaroita aktiivisemmin…?
Käytävän päädyssä oleva lipasto/pöytä.
Ennen työskentelypisteen valmistumista työhuoneeseen, tämä pöytä palveli loistavasti tietokonepisteenä kodin sydämessä. Nyt, kun alakerrassa on viimein valmis työtila (josta en ole ehtinyt vielä ainoatakaan valokuvaa julkaisemaan), on tästä tasosta tullut enemmänkin laskutaso, johon kertyy papereita, leluja, kierrätykseen menossa olevaa tavaraa….
…Ei nimittäin tällä(kään) hetkellä näytä taso noin siistille, kuin yllä olevassa valokuvassa…
Portaiden alapäädyssä oleva (yö)pöytä
Aikoinaan mieheni yhteiseen talouteen tuomista yöpöydistä toinen on yläkerran käytävässä sivupöytänä – ihan oikeasti käytössä, siksi poissa tältä listalta – ja toinen nostettuna alakertaan vievien portaiden päätyyn.
Miksi?
Koska en raaski luopua näistä kauniista ja hyväkuntoisista pöydistä, jotka eivät mahdu makuuhuoneeseemme yöpöydiksi, ja tuossa kohti oli tyhjä lattiatila ilman kalustetta!
…Miten tylsä syy huonekalun sijoittelulle….!!
****
…Puhumattakaan kaikista niistä tavaroista ja huonekaluista, jotka alakerrassa ovat lokakuun 2017 muutosta lähtien odotelleet, josko joku päivä löytäisivät käyttötarkoituksensa… Valaisimia, ruokapöydän penkit, suuri rottinkinen säilytyslaatikko, 120cm leveä runkopatja, suuri metallikehikkoinen parvisänky…
Tunnen oloni nyt himohamstraajaksi, joka täyttää nurkkansa ’tunnearvotavaralla’ – ja löytyy lopulta muumioituneena lehtileikkelekokoelmiensa keskeltä….
Konmarittamiseen ja muutoinkin elämän & arjen selkeyttämiseen intoutuneena käyn kovaa pohdintaa kaikkien noiden listallani olevien esineiden kanssa, tulisiko minun päästää niistä vihdoin irti? Luopua esineistä, jotka eivät tuota minulle suoranaisesti iloa olemassa olollaan, vaan jotka ”vain ovat”, ja antaa niiden löytää koti, jossa ne pääsevät oikeasti käyttöön, johon ne on tarkoitettukin?
Tavaroiden karsimisen kaipuusta huolimatta en kaipaa minimalistista kotia; rakastan kodikasta tunnelmaa, joka minulle on yhtä kuin vuosien saatossa kotiin muodostunutta kerroksellisuutta – yhdistelmää rakkaista muistoista ja kauniista uusista (harkituista!) hankinnoista, jotka tuottavat iloa ja kantavat kodin tarinaa, sen punaista lankaa, luontevasti.
…Mutta myönnän jo itsellenikin sen, mitä mieheni on minulle hienovaraisesti koettanut tässä menneiden vuosien aikana sanoa; vähemmän tavaraa = vähemmän aikaa ’tuhlattuna’ siivoamiseen. Ja tuo on minulle jo melkoinen motivaattori muuttaa omaa suhdettani kotini tavaroihin!
Miksi näistä tavaroista luopuminen sitten on niin hankalaa?
Tunnistan äkkiseltään kolme syytä, miksi nämä tavarat ovat takuulla kodissamme vielä vuodenkin kuluttua, vaikka olenkin ne jo tässä julkisesti turhakkeiksi tunnustanut:
Tunnearvo
Tunneside esineisiin, muistoja eri elämänvaiheista. Jopa elämänvaiheista, jotka melkein tahtoisi jopa pyyhkiä kokonaan pois – ja silti muistoja niiltä ajoilta kantaa taakkana mukanaan huonekalujen muodossa.
”Entä jos kuitenkin…?”
”Jos heitän jotain pois, tarvitsen sitä heti huomenna!”
Voin oikeasti kuulla isäni äidin, isäni ja omasta suusta tuon lausahduksen. Olen pula-ajan lasten lama-ajan lapsi; oppinut korjaamaan, tuunaamaan ja kierrättämään.
Mitään ei voi heittää pois tai antaa eteenpäin – ainakaan ennen kuin on kriittisesti tarkastellut tavaran läpi miettien voisiko siitä vielä tuunata jotain käyttökelpoista.
Tilapäisratkaisu
Näihin ei pitäisi koskaan sortua!
Tilapäisratkaisu on jotain sinne päin, mutta ei aivan sitä, mitä haluaisi. Yleensä kuitenkin niin lähellä sitä mitä oikeasti tavoittelee, että lyhyessäkin ajassa silmä tottuu ja huomaa tyytyväisenä tyytyneensä tilapäisratkaisuun.
…Ja jos olet kuten minä, et lopulta osaa luopua edes siitä tilapäisratkaisusta…
