Kesäkuun alussa tuntui edessä ollut kahdeksan viikon lomailujakso hurjalle – siis hurjan ihanalle, tarkennan. Nyt, kohta kahdeksan viikkoa lumailtuani, tuntuu, että aika jälleen kerran katosi käsistä lähes huomaamatta – yhtäkkiä onkin enää viimeinen viikko lomaa meneillään!
Kiitos koronan, olen ensimmäistä kertaa 23 vuoteen
ollut kaksi kuukautta lomalla
– tai siis lomautettuna sekä kesälomalla.
Sen jälkeen, kun aloitin aikoinaan teininä kesätyöt, en ole viettänyt yhtään kokonaista kesää lomaillen. Nyt ymmärrän, miten hurjalle se kuulostaa!
Ja jokainen äiti voi varmasti tähän samaistua, ettei kahta äitiys- ja vanhempainvapaata todellakaan lasketa lomailuksi!
Olen siis viimeiset 23 vuotta painanut arkea joko nuorena opiskellen ja töitä tehden, taikka näin aikuisena työn ohella lomaillen vain ne perinteiset neljä viikkoa kesäisin – nekin viimeiset 10 vuotta kahden viikon jaksoissa kerrallaan.
Oli myös vaihe, jolloin opiskelin ammattikorkeakoulussa ja olin kahdessa työpaikassa yhtä aikaa – pahimmillaan (tai parhaimmillaan, miten sen haluaa nähdä) menin toiseen firmaan aamuvuoroon ja siirryin sieltä toiseen työpaikkaan iltavuoroon, tehden kouluhommat illalla työpäivän päätteeksi. Nyt jälkeenpäin muistelen tuota aikakautta suoranaisella kauhulla…
Saadessani tiedon keväällä tulevasta lomautusjaksosta olin todella ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta kauhuissani – yt-neuvottelut ja lomautusilmoitus nostaa varmasti jokaisella tunteet pintaan, erityisesti jo valmiiksi stressaantuneessa, koronan vuoksi etäkoulua, -työtä, ja -päivähoitoa tovin pyörittäneenä – ja toisaalta helpottunut.
Kevät kotona lasten kanssa koko sitä rumbaa pyörittäen ja samalla hieman ahdistuneena koko maailman tilanteesta kuormitti melkoisesti – varmasti meistä jokaista! – joten ajatus kahdesta kuukaudesta yhdistelmänä lomautus ja kesäloma kuulosti suorastaan helpottavalta sen käsittämättömän oravanpyörän jälkeen!
Noista koronakotoilun kuukausista ja niiden tuomista ajatuksista olen aiemminkin kirjoittanut blogissa ja pääset noihin teksteihin alla olevista linkeistä:
20.3.2020 TAKANA ENSIMMÄINEN VIIKKO KOTOSALLA, KIITOS KORONAN…
24.3.2020 K NIINKUIN KASVIMAA, KORONA JA KOTIVARA
28.3.2020 KORONAKOTOILUN AATOKSET – VIIKKO 2
5.4.2020 KORONAKOTOILUN AATOKSET – VIIKKO 3
9.5.2020 KORONAKOTOILUN AATOKSET [VIIKKO 8] JA TUVAN MÖBLEERAUS
Samaan aikaan podin huonoa omatuntoa siitä, saako tulevasta lomautuksesta olla helpottunut… Tunnollisena työntekijänä se tuntui väärälle, tiiminsä hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtivana esimiehenä se tuntui väärälle, ylipäätään oman alan töihin päässeenä kansalaisena se tuntui väärälle. Mutta perheen hyvinvoinnin ja oman jaksamisen kannalta se tuntui juuri oikealle.
Omaa fiilistä helpotti myös se, että kyseessä tosiaan olin yrityksen kannalta pakollinen toimenpide, joka kosketti jokaista työntekijää tasapuolisesti ja samanarvoisesti, eikä minulla tai kenelläkään muulla työntekijällä ollut mahdollisuutta toimia toisin, kuin yt-neuvotteluissa oli päätetty. Kiittelin vain onneani, että olin jo vuosia sitten liittynyt kassaan, vanha Opelini on velaton, säästössä pieni hätävara tällaisiin tilanteisiin ja lainoissa varaa lyhennysvapaaseen – ja asiat aina järjestyvät jotenkin, on tapani katsoa maailmaa.
Tässä kesässä parasta on ollut se,
että olen ehtinyt touhuamaan lasten kanssa enemmän
kuin yhtenäkään kesänä aiemmin
– ilman aikataulujen luomaa painetta!
Kun kesälomaa on normaalisti ollut se 2+2 viikkoa, ovat nuo viikot olleet aivan liian usein aikataulutettuja ja kalenteri täynnä jo huhtikuussa varattuja päiviä erilaisiin menoihin. Väkisinkin siitä jää hieman suorittava maku ja ne rennot kotona oleskelun päivät vähiin.
Tänä kesänä olen ehtinyt myös puuhastelemaan puutarhassa aivan erilaisella otteella – osittain myös siksi, että meidän nuorimmainen on nyt jo viisi ja salli tänä kesänä aivan eri tavalla äidilleen omaa aikaa kasvimaalla.
Koskaan aiemmin ei ole jo heinäkuussa ollut tällaista
määrää marjoja ja kasviksia säilöttynä talvea varten!
Enkä muista, olenko koskaan aiemmin ehtinyt
mustikka-aikaan metsään poimimaan itse
perheelle talven marjat pakastimeen!
Tänä kesänä olen tehnyt lasten kanssa monen monta pientä päiväretkeä eri puolille Uuttamaata ja Päijät-Hämettä, sekä pienet pyrähdykset Pohjois-Savoon ja Etelä-Karjalaan.
Aiemmin jotenkin olin lukittunut niihin perinteisiin kesälomakohteisiin; Linnanmäki, Särkänniemi, Sea Life, Serena, PuuhaPark ja Visulahti. Tänä keväänä ja kesänä olemme ottaneet ilon irti luontopoluista eväsretkineen, tehneet valokuvausretken vanhalle ruukkialueelle, kiertäneet kirpputoreja eri paikkakunnilla (minulla on kaksi mahtavaa kirppishaukkaa, jotka ovat kulkeneet mukanani pienestä pitäen ihmettelemässä löytöjä), nukkuneet mummolan saunamökissä, suppailleet kotijärvellä koko perheen voimin, käyneet hohtokeilaamassa, viettäneet aikaa kummilasten kanssa leikkien Etelä-Karjalassa ja mikä tärkeintä – nauttineet kotona olemisesta!
Huomiona tähän väliin, että mies on työskennellyt normaalisti läpi tämän koronakauden, sillä hänellä ei työn luonteen puolesta ole mahdollisuutta etätyöhön. Mutta on ollut hienoa huomata, että tämä korona ja pakkokotoilu on tiivistänyt meidän tiimiä entisestään, sillä harrastusten jääminen tauolle ja kyläilyjen väheneminen (entisestään) ovat mahdollistaneet koko perheelle enemmän aikaa yhdessä.
Nyt, katsoessani taaksepäin tätä koronakesää – lomautusta ja kesälomaa – en koe enää pienentäkään huonoa omatuntoa siitä, että olen saanut mahdollisuuden viettää kaksi kuukautta lasten kanssa puuhaten, ilman, että takaraivossa olisi pyörineet työasiat tai että olisin ajoittain kurkistanut työsähköpostiin – aivan liian usein olen kesälomillani sortunut tuohon!
Eikä se tee minusta yhtään sen huonompaa työntekijää,
esimiestä, saati työikäistä kansalaista
– mitä ihmettä olenkaan edes murehtinut!
Tämän kesän jälkeen palaan töihin aivan eri tavoin ladatuin akuin, kuin koskaan aiemmin.
Voin tunnistaa itsestäni, että jos menneen koronakevään oravanpyörän jälkeen – hurjilla kierroksilla ja väsyneenä koko sirkuksen ylläpidosta täällä kotosalla, kombattuna täyspäiväiseen työntekoon – olisin suoriltaan lomaillut sen perinteisen 2+2 viikkoa, olisin valmiiksi jo uupunut ennen viimeiseltä lomajaksolta paluuta.
Tarvitsin tämän 8 viikkoa
pystyäkseni alasajamaan hurjalla tahdilla olleen koneistoni,
ehtiäkseni palautua kevään kuormituksesta
ja jopa oikeasti olla lomalla, rentoutua ja nauttia kesästä.
Sinällään jopa näen, että tuo lomautusjakso meni tehokkaasti siihen kevään kuormituksen nollaamiseen, jotta pystyin nauttimaan sen jälkeen alkaneesta kesälomajaksosta.
Kirjoitin alkuvuodesta blogiin juttua tavoitteistani vuodelle 2020. Tuolloin ei ollut pienintäkään käsitystä vielä siitä myllerryksestä – koronasta, koulujen sulkemisesta, etätyökehoitteesta – joka odotti kevättalvella.
Nyt, palatessani tuohon tekstiin voin todeta,
että olen saavuttanut jokaisen noista tavoitteistani
jo näin heinäkuun loppupuolella –
ja hieman hämilläni myönnän,
etten olisi siihen ehkä sittenkään pystynyt
ilman tätä poikkeuksellista aikakautta.
Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Jopa sillä synkimmälläkin.
