Uudenvuodenaatto – siis todella, 31.12. – oli lukemaltaan kolmaskymmenesseitsemäs syntymäpäiväni.
Lapsena 31.12. oli syntymäpäivänä maailman epäkäytännöllisin; liian lähellä joulua, joten en tainnut koskaan saada erikseen syntymäpäivälahjaa perheeltäni, vaan lahja sisältyi joululahjoihin. Nyt aikuisena tajuan kyllä miksi näin, mutta lapsen näkökulmasta siinä ei ollut mitään järkeä.
Lisäksi syntymäpäivän osuminen juhlapyhään aiheutti haastetta syntymäpäiväjuhlien järjestämisen suhteen, sillä kaikilla oli aina omia suunnitelmia perheineen tuolle päivälle. Yleensä en jaksanutkaan kutsua ketään juhlimaan, en edes tammikuun puolella, vaan vietimme syntymäpäiviä suosiolla oman perheeni kesken.
Ei pelkkää valittamista, vaan jotain hyvääkin. Uudenvuodenaaton syntymäpäivässä oli – ja on edelleen – hauskinta ilotulitus! Koko maailma juhlii syntymäpäivääni – ja juu, sitä uuden vuoden vaihtumistakin – kanssani! 😉
Nuorena vuoden viimeisenä päivänä vuosien täyttäminen oli taas ärsyttävää, koska esimerkiksi kaikki kaverit tulivat täysi-ikäiseksi paljon ennen minua… Tuolloin mietin katkerana, että sitten, kun kaikki muut täyttävät ne hirveät 30vuotta, minä olen edelleen parikymppinen – HAH!
Ja tässä sitä nyt ollaan, kolmen vuoden päässä neljästäkymmenestä.
…Eikä tunnu missään! 🙂
Luulenpa, että miehelleni – joka vielä hetken on 34v – ajatus siitä, että hänen puolisonsa täyttää tänä vuonna jo 38, on yhtä aikaa naurettava, että vähän pelottava…! Jaksan häntä – kaiken ilon tästä ikäerosta irti ottaen – toki muistuttaa, ettei naamasta heti välttämättä arvaisi, että meillä on ikäeroa… 😀
Tällä kertaa syntymäpäivän lähestyessä päätin lahjoa itse itseäni uuden ikävuoden saavuttamisesta, sekä aivan uudelle vuosikymmenelle siirtymisestä.
Olin jo useamman vuoden haaveillut Aarnin Vega – Saarni -rannekellosta. Vuosi sitten jouluna jo harkitsin sitä itselleni joululahjaksi, mutta jostain syystä kellon hankinta jäi silloin tekemättä.
2019 vuotena oli kaikkineen niin täynnä iloa ja haasteitakin, että loppuvuotta kohti pystyin hyvällä omatunnolla toteamaan, että olen ansainnut tämän lahjan muistoksi vuodesta ja kiitokseksi itselleni.
Koska sinä olet viimeksi pysähtynyt ja antanut kiitosta itsellesi hyvin tehdystä työstä, kovasta tsempistä, periksiantamattomuudesta tai vaikka siitä, että olet muistanut olla armollinen itseäsi kohtaan?
Täytyy tässä kohti myöntää, että itse unohdan kiittää itseäni.
Olen luonteeltani suorittaja ja perfektionisti, itseni pahin piiskaaja ja pienistäkin epäonnistumisista itseäni syyllistävä. Mikä on toisaalta erikoinen piirre itsessäni tunnistaa, sillä en ole sellainen esimerkiksi perhettäni kohtaan tai saati omalle tiimilleni töissä!
Miksi itselle on niin hemmetin helppoa olla kriittinen?!
Aarnin sivuilla saarnista puulajina kerrotaan näin;
”Skandinaavisessa mytologiassa saarni tunnetaan maailmanpuuna, jonka juuriin uskottiin kerääntyneen kaikki maailman viisaus. … Tämä vaatelias ja kaunis puulaji on erittäin lujaa, sitkeää ja kulutusta kestävää.”
Samalla tavoin, kuin selässäni oleva tatuointi muistuttaa minua eräästä menneestä elämänvaiheesta ja sen myötä pysähtymisen, sekä rauhoittumisen tärkeydestä, toivon, että tämä Aarnin kello ranteessani muistuttaa minua niinä päivinä, kun potkin työpaikan hissin seinää kotiin lähtiessä tai ajan hampaat irvessä ruokakaupan ja lasten harrastusten väliä, että olen saarnin tavoin luja ja sitkeä, suorastaan vahvaa teko.
Joskus me kaikki kaipaamme ja todella tarvitsemme pieniä muistutuksia – ja niitä kiitoksia!
Tiesitkö muuten, että Aarni on suomalainen tuotemerkki ja kolmen eteläsuomalaisen kaveruksen – Pyryn, Niklaksen ja Samulin – perustama?
Koska olen tällaisesta kellosta jo niin kauan haaveillut, on Aarnin tarina tullut itselle jo todella tutuksi. Ja joka kerta yrityksen arvoista ja valmistuksesta lukiessa vain vahvistuu tunne, että tässä on tuote, joka kulkee mukanani läpi elämäni.
Kellojen materiaaliksi on valikoitunut ainoastaan käyttöä kestäviä puulajeja ja luonnonmateriaalit on hankittu vastuullisista lähteistä. Puu käsitellään ainoastaan kevyesti erikoisöljyllä, ei muuta.
Laadukas koneisto kellossa on sveitsiläinen, ETA 902.002. Pariston kesto tässä sekunttiviisarittomassa kellossa voi olla jopa kymmenen vuotta! Paristo ei myöskään sisällä elohopeaa ja onkin varsin ympäristöystävällinen ratkaisu.
Ja kaiken tuon lisäksi tämä Vega – Saarni -kello on mielestäni äärettömän kaunis, naisellinen ja uskomattoman kevyt!
Kellon mukana tulivat työkalut ja kaksi lisäpalaa rannekkeeseen.
Minulla on niin kapea ranne, että kaikkia rannekelloja ja -koruja täytyy aina lyhentää minulle sopiviksi – eikä tämä Aarni -kellokaan ollut poikkeus.
Työkalujen avulla ruuvasin itse kellotaulun molemmilta puolilta rannekkeesta palaset irti ja sain kellosta juuri ranteeseeni täydellisesti istuvan. Ensimmäisen ruuvin kanssa tuhrasin monta minuuttia, mutta kun sain pienten meisselien tekniikan haltuun, viimeiset ruuvit irtosivat vauhdilla.
Vaikka jännitinkin kellon ranteen säätämistä ihan itse tehden, oli operaation lopulta yllättävän helppo. Ja ylimääräiset osat sujahtivat näppärästi säilytykseen tuohon työkalupussiin säilytysrasian sisälle!
Oi, täällä maailman onnellisin rannekellon omistaja huokailee ihastuksesta ja odottaa malttamattomana, että pääsee arjen touhuihin tämä kaunokainen ranteessa!
Olen monesti harkinnut urheilukellon ostamista, siis sellaista joka seuraisi unirytmiä ja palautumista, mutta loppujen lopuksi tiedän etten pohjimmiltani ole sellainen ’aktiiviranneke-nainen’.
Vuosien saatossa olen tietoisesti pyrkinyt hidastamaan elämää ja löytämään rennomman otteen elämään.
Siksi ranteeseeni kaipaankin enää ajattomia, korumaisia kelloja – en sellaisia, jotka muistuttaisivat minua, kuinka vähän olenkaan tänään liikkunut, kuinka huonosti olen nukkunut tai kuinka kehnosti olen palautunut edellisen työpäivän stressistä. Siihen en tarvitse minua tarkkailevaa kelloa.
Osaan tässä 37 vuoden iässä jo itsekin lukea fiiliksiäni ihan riittävästi ymmärtääkseni, että minun pitäisi relata vielä entistä enemmän! 😉
