Menneenä viikonloppuna mies piipahti nopealla, vuorokauden mittaisella visiitillä ulkomailla asioilla ja minä jäin pienemmän pojan kanssa pitämään taloa pystyssä. Nämä tällaiset talon ainoana aikuisena lasten kanssa vietetyt yöt ovat kyllä onneksi menneen vuoden aikana laskettavissa yhden käden sormilla – onhan se orpo fiilis, kun talo hiljenee iltaa kohti ja toinen puuttuu siitä viereltä…
Niin kliseiselle kuin se kuulostaakin, on miehestäni tullut tässä vuosien varrella – ja viimeistään menneen remonttiprojektin myötä – ihan paras ystäväni!
…Kumppanini tässä ruuhkavuosien arjessa, joka nappaa kopin, kun itsellä välillä takki aivan tyhjä – ja läpsystä toisin päin. Se, joka nauraa mun vitseille, vaikka muut ei tajua. Se, jonka kanssa treffaan joka arkiaamu klo 05:00 aamukahvien äärellä. Se, jonka numeron kaivan Whatsappin viestikenttään silloinkin, kun olen päättänyt ottaa hetken omaa aikaa ja istua yksin hiljaa kahvilassa. Se, kenelle kertoa kaikki ja se, jonka vieressä olla vain ihan hiljaa.
Tuona iltana nukkumaan mennessä makasin pitkään valveilla sängyssä. Koetin lukea kirjaa, että uni tulisi, mutta jokaista talon rapsahdusta kuuntelee yksin ollessa aivan uusin korvin… Välillä olin aivan varma, että auto ajoi pihaan, välillä taas olin kuulevinani, että joku hiipi tuvan puolella. Vähän sellainen kaksinaamainen olo lohduttaa lasta, ettei ole mitään syytä koskaan omassa kodissa pelätä, kun itse menee aivan kierroksille tavallisesta vanhan talon natinasta tai tuulen äänistä pihalla… Dekkarit ja Netflixin rikossarjat pitäisi kieltää tällaisen vilkkaan mielikuvituksen omaavalta…!
Siinä sivussa kaikkia outoja ääniä kuunnellessani katselin tuota sängyn viereistä seinää – se on tällä hetkellä yksi ehdottomista lempikohdista tässä talossamme, kiitos tuon vanhan hattuhyllyn, joka löytyi kymmenellä eurolla paikallisen Facebook -kirppiksen kautta.
Muistelin, että olin kirpputorilta ostanut jo tovi sitten puiset kehykset, jotka olivat jääneet kaappiin odottamaan sopivaa käyttötarkoitusta. Itse asiassa kehyksiä on kahdet; toinen on yhdelle kuvalle ja toiseen saa kaksi vaakakuvaa vierekkäin. Taisin maksaa 1,50€ kehykseltä, jos en hirveän väärin muista.
Aamulla, kun olin saanut pienemmän pojan aamupalan ääreen, kaivoin kaapista kehykset, vasaran ja paketin pieniä nauloja.
Näin vuoden asumisenkin jälkeen vielä hieman arkaillen lyön nauloja ’uusiin’ seiniin – kun on omin voimin hionut ja maalannut monen monta tuntia, niin aivan hetken mielijohteesta ei ehdoin tahdoin tahdo hakata seiniä nauloille. Myös miehen näkemys, että tyhjä seinätila on vuodessa talostamme kadonnut taulujen, julisteiden, hyllyköiden ja muun ’tilpehöörin’ alle niin tehokkaasti, että portaikon koskematon seinäpinta pitäisi lähestulkoon ilmoittaa Unescon maailmanperintöluetteloon! …Hän varmaan kohta lavastaa alakertaan vievän portaikon liito-oravan pesintäalueeksi jollain pellettikikkareilla ja itselleen valtuuttamin voimin julistaa portaikon suojelualueeksi….
Mutta kun kissa on poissa, hyppii hiiri vasaraa heiluttaen pöydillä!
Pienen pieni sommitteluhetki ja kehystä varten oli naula lyöty paikoilleen!
Ja kun ensimmäinen naula oli lyöty paikoilleen, oli seuraavan kohdalla kynnys jo huomattavasti matalampi!
Olin jo pidempään kerännyt rottinkisia seinäamppelitelineitä kirpputoreilta, mutta yhtään en ollut vielä nostanut esille. Ei sillä etteikö sopivia paikkoja olisi ja huonekasvejakin riittävästi niihin nostaa, mutta jälleen tuo koskemattoman seinän kirous on vaikeuttanut spontaaneja sisustusinspiraatioita…
Seinätelineeseen nostin aiemmin yläkerran wc- ja suihkutilassa olleen pienen kultaköynnöksen, joka ei tuntunut viihtyvän tilassa, jossa luonnonvaloa oli melko niukasti. Ehkä se saa uuden innon kasvamiseen täällä makuuhuoneessa, missä toinen kultaköynnökseni on jo lyhyessä ajassa venynyt hurjasti pituutta.
Kultaköynnöksen saviruukku on ihanasti ajan patinoima – sekä ruukku, että alusena toimiva vanha leivosvuoka ovat aarteita kirpputoreilta.
Puukehykseen valokuvan valinta olikin aikaa vievää puuhaa; minulla on tuvan vanhassa liinavaatekaapissa yksi vetolaatikko täynnä valokuvia, jotka odottavat albumeihin liimaamista.
Rakastan paperisia valokuvia joita aivan liian harvoin tulee enää teetettyä!
Aiemman tietokoneen alettua varoitella käyttöikänsä loppuun tulemisesta, siirsin tuhansia ja tuhansia valokuvia ulkoiselle kovalevylle. Siinä samalla aloitin lajittelurakan – joka yllättäen jäi kesken – minkä tuloksena erottelin valokuvat, joista halusin teettää paperikuvat. Useamman sata valokuvaa valikoin harkiten ja ne odottavat nyt kuorissaan, että ehtisin paneutua albumien hankintaan. Niitä kun ei enää ihan hirveän monessa paikassa ole myynnissä – ainakaan sellaisia, joihin omat muistoni tahtoisin tallettaa…
Lopulta, selattuani valokuvia läpi pidemmän tovin, päädyin tuohon helmi-maaliskuussa 2016 otettuun perhekuvaan. …Ja muistin, etten ole vielä näin marraskuun lähestyessä muistanut laittaa teetettäviksi paperikuvia helmikuussa 2018 otetuista perhe- ja lasten muotokuvista…. Kohta voikin samaan tilaukseen laittaa jo tulevankin helmikuun kuvat…!
Noita punottuja koreja olen kerännyt myös kirpputoreilta – minulla on yksi suosikkikirppis, mistä lähes joka kerta löydän uuden ihanuuden kokoelmaani – ja tuohon hattuhyllyn yläpuolelle hakusessa vielä pari jotain pienempää koria tai punottua lautasta.
Kovin alas ei esineitä voi tälle seinustalle asetella, sillä aamuyön pimeinä tunteina viereen kömpivä herra 3v saattaisi vetää tullessaan alas äidin asetelmat… Tämä määrä ja tuo korkeus esineillä on vielä toiminut hyvin – tosin tuosta valosarjasta on tullut sellainen ’liiketunnistin’, mikä herättää pojan, kun yritän karata hänen ja seinän välistä aamukahville. Jotenkin onnistun aina osumaan siihen ja saan aikaan melkoisen helinän.
Mutta on se niin kaunis, että heliskööt – pojalla on onneksi hyvät unenlahjat ja kadehdittava taito nukahtaa nopeasti uudelleen!
Ihanaa viikonloppua teille kaikille!
Täällä alkoi jo viikonloppu, piiiiiiitkä viikonloppu, eli laatuaikaa muksujen kanssa seuraavat neljä päivää – kunnes pääsee taas töihin lepäämään. 😉
// It’s difficult to sleep, when the better half of you is away on a trip… Best way to handle the situation is to concentrate on decorating the house – especially as the other half is not giving his opinion on how much stuff you can hang on the wall!
