Pitkähkän blogihiljaisuuden jälkeen voin ilolla ilmoittaa, että täällä ollaan taas!
Instagramin puolella olen tainnut jo useammankin kerran kertoa, että haastetta tähän harrastukseen on tuonut niin lomien jälkeen palaaminen entistä vauhdikkaampaan työarkeen, sekä läppärin totaalinen hyytyminen.
Arki ei ehkä ole rauhoittunut – varsinkaan, kun mies on nykyisin koulussa 2-3 kertaa viikossa ja lastenkin harrastukset ovat taas käynnistyneet – mutta tietokoneongelmat on vihdoin selätetty*, kun uusi teholäppäri on hankittu ja otettu käyttöön!
*kopkop, puuta koputellen*
Toki, kuten jokainen bloggaaja varmasti tietää, pienenkin tauon jälkeen vauhtiin uudelleen pääseminen voi ottaa aikaa – eli hieman hikotellen koetan taas löytää rytmiä tähän puuhaan.
Kun arki on taas palaamassa takaisin uomiinsa – tai ehkä paremminkin arki on löytänyt uuden uoman tässä koronan muovaamassa maailmassa – koetan kovasti löytää pieniä paloja rauhaa ja hetki hiljentyä kaiken tohinan keskellä.
…Elämään on toki tulossa melkoisia mullistuksia lähitulevaisuudessa, mutta niistä ehkä enemmän lisää hieman myöhemmin. Muutos on vakio, ja pysähtyvä kivi sammaloituu. Täytyy vain luottaa elämään, nojata taaksepäin ja nauttia kyydistä.
Yksi pieni merkkipaalu saavutettiin tänä syksynä, josta olen ollut todella iloinen – ja jota olen odottanut jo vuosia!
Olen nimittäin vuosia, vuosia haaveillut, että sitten kun – inhottavaa ’sitku’ -elämää, mutta kerrankin ’sitku’ muuttui ’nytku’ -elämäksi – pienempi pojista on niin iso, että voin rauhassa pysähtyä aamuihin nauttimaan kupillisen – tai monta – kahvia ilman tarvetta hötkyillä, tilaan viikonloppu-Hesarin!
Ja, tänä syksynä, olen vihdoin päässyt nauttimaan noista ihanan hitaista, rauhallisista viikonloppuaamuista lukien sanomalehteä – jopa välillä sängyssä – aamupalaa samalla nauttien!
Ai, että voi ihminen olla onnellinen näinkin pienestä luksuksesta arjessaan!
Minulle viikonloppuaamujen sanomalehden lukutuokio on lämmin muisto omasta lapsuudenkodistani.
Vanhemmilleni on aina tullut Savon Sanomat – siellä Pohjois-Savon perukoilla kun ovat juureni. Erityisesti viikonloppuisin, kun molemmat vanhempani olivat vapaalla, istuivat he molemmat varhain aamulla hämärässä keittiössä ruokapöydän äärellä – lukulasit päässä, kahvin tuoksu huoneessa leijaillen, sanomalehti jaettuna puoliksi molemmille.
Viikonloppuaamuihin kuului yhteinen perheen hetki keittiön sydämessä. Isä ja äiti lukivat omia lehden puoliskojaan, välillä ääneenkin. ”Kuunteles tätä!…” Sitten yhdessä hetki pohdittiin aihetta, keskusteltiin välillä enemmän ja vähemmän kiivaastikin – erityisesti, kun itse aloin olla yläaste- ja lukioikäinen ja vahvoilla omilla näkemyksillä varustettu – ja sitten taas syvennyttiin lukemaan.
Minä istuin pienempänä pöydän äärellä syöden aamupalaa ja piirrellen, ja siinä sivussa kuuntelin vanhempieni keskusteluja. Mitä isommaksi kasvoin, sitä useammin otin osaa keskusteluun – varsinkin kysellen, kun en kaikkea aivan ymmärtänyt – ja lopulta ansaitsin paikkani ’lukupiirissä’ saaden oman osion lehdestä luettavaksi.
Ja näin vuosikymmeniä omillani asuttuani, edelleen, kun vierailen vanhempieni luona, jatkamme tuota perinnettä. Nykyisin, kun yökyläillessä herään vanhempieni ääniin keittiöstä – ensin kahvinkeiton kilinään ja kolahduksiin, sitten vanhempieni ääniin heidän jutellessaan – ja kömmin keittiön pöydän ääreen, odottaa siellä jo kahvikuppi ja lehden puolikas paikallani.
Tuota samaa perinnettä olen kaivannut omassa arjessani.
Nyt, kun Hesari löytyy viikonloppuaamuisin postilaatikosta, istumme miehen kanssa aamupalapöytään lasten vielä nukkuessa, ja kysyn ”Kotimaa vai Ulkomaat?”. Lehti jaetaan puoliksi ja keittiöön laskeutuu ihana, rauhallinen hiljaisuus.
Minä olen ehdottomasti meidän perheen ääneen lukija – ”Kuunteles tätä!” – ja keskustelun herättelijä, mutta yleensä puheenvuoroni jää monologiksi, sillä ilmeisesti mies ei ole kasvanut tähän tällaiseen sanomalehden lukemisen kulttuuriin…
Tänä aamuna koetin herätellä keskustelua Kiinan adoptiolaista ja adoptioiden pimeistä markkinoista, viime viikolla tyttöjen silpomisesta ja sitä aiemmin Kiinan villieläinmarkkinoista. …Ehkä toisille hieman liian raskaita aiheita klo 07:00 aamukahville…
Rakastan lukemista.
Rakastan uuden oppimista.
Rakastan saada tietoa, joka pakottaa minut katsomaan asioita joltain aivan uudelta kannalta.
Mikä parempi keino tähän olisikaan,
kuin lukea, lukea, lukea – ja sitten keskustella?!
Viime viikonloppuna luin artikkelin aiheesta eläkeputki. Äitini siirtyi aikoinaan eläkkeelle eläkeputken kautta ja luulin palttiarallaa ymmärtäväni, mistä on kyse. Voi, kuinka väärässä olinkaan! Varsinkin, kun vuosien varrella myös katselukulma voi muuttua, tule asioihin aivan uudenlaisia kulmia; ennen olen – silloin harvoin, kun asia on noussut puheeksi – katsellut asiaa eläkeputkessa olleen tyttärenä ja itsekin joskus hamassa tulevaisuudessa eläkkeelle siirtyvänä työntekijänä. Nykyisin katselen maailmaa, ja erityisesti näitä työelämään liittyviä asioita, myös esimiehen näkökulmasta.
Miten paljon uusia sävyjä asioihin tuleekaan, kun astuu hieman vakiintuneelta paikaltaan sivuun, on avoin ja koettaa nähdä koko kuvan, jumittumatta niihin vanhoihin ajatuksiin ja oletuksiin!
Äitinä koetan iskostaa myös lapsilleni avoimuutta asioihin, uteliasta mieltä – ja medialukutaitoa ennen kaikkea!
Olin valtavan onnellinen, kun kuulin, että vielä kuudesluokkalaisillakin on koulussamme – ja toivottavasti tämä on ihan kaikkia Suomen koululaisia koskeva – kerran viikossa lukutunti. Toisilla palo lukemiseen syntyy jo lapsena ja säilyy läpi elämän – nimimerkillä ala-asteella jo muovikassin täydeltä kirjoja kirjastosta kotiin raahannut tyttö – toisilla mielenkiinnon kohteet ovat jossain aivan muualla.
Eikä jokaisen tarvitse olla lukutoukka missään tapauksessa, mutta taito lukea, taito ymmärtää lukemaansa ja taito muodostaa kaikesta lukemastaan ymmärrys suuremmasta kokonaisuudesta ei synny kuin lukemalla. Ja tuota taitoa tarvitaan – paitsi koulussa pärjäämiseen – myös läpi elämän.
Isompi poikani oppi omasta halustaan ja sen suuremmin opettelematta lukemaan jo nelivuotiaana. Aku Ankkoja on kertynyt hyllyriveittäin jo monia vuosikertoja ja kotiin tulee hänelle niin Koululainen kuin Tiede -lehtikin. …Tiede -lehden tilaamisessa oli toki äidilläkin oma lehmä ojassa, sillä aihe kiinnostaa myös itseänikin suuresti… Asioista keskustellaan – niin arjessa kuin vaikka historian tai yhteiskuntaopin kokeeseen valmistautuessa – ja kirjastossa pyrimme juoksemaan harva se viikko!
Niin kauan kuin palo lukemiseen ja uuden oppimiseen roihuaa – tai edes kytee – on sitä ruokittava ja pidettävä yllä!
Ja myös siksi meille tulee nyt myös viikonloppu-Hesari, josta muuten kera kuukausiliitteen riittää lukemista koko viikoksi. …Tälläkin hetkellä, kun tätä tekstiä kirjoitan, isompi poika istuu seurassani keittiön pöydän toisella puolella – aamupalaa syöden ja Hesaria lukien.
…Jos aikaa lukea sanomalehtiä olisi enemmänkin, tilaisin mielellään myös mm. Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen Kuvalehden ja Taloussanomat. Ja Tiede Luonto -lehden, sekä Tieteen Kuvalehti- ja Tieteen Kuvalehti Historia -lehdet…
Näillä ajatuksilla laskeudutaan tähän viikonloppuun…
Nyt kone kiinni ja kasvimaalle hakemaan aineksia päivän lounaan valmistamiseen. Ajattelin valmistaa lohkoperunoita ja höyrytettyjä kasviksia omasta puutarhasta, uunilohta, sekä hapanimelää kermaviilipohjaista kastiketta. Nam!
Rauhaisia viikonlopun tuokiota sinne sinulle!